Aamulla tosiaan ryömittiin ylös siinä puoli kahdeksalta ja jo yhdeksältä raahauduttiin silmät rähmässä lähiAlepaan etsimään aamiaista ;) Selvisimme kunnialla Kamppiin ja siirryimme nauttimaan eväistämme kaukolaiturialueen lattialle. Bussi Koskiin lähti 10:15, minä ja toinen ei-opiskelija H nyyhkimme lippujen hintoja, vaikka opiskelijavahvistuksemme L olikin se joka sai rahasta väärin takaisin :P No, mitäs pienistä. Matkan aikana ehti hyvin vetää pienet tirsat, ja ainakin minä ja H käytimme tilaisuuden hyväksi. Sää oli niin masentava ettei maisemienkaan ihastelu juuri innostanut. Saatiin Koskin bussiasemalta kyyti (kännykkäkaupan kautta) H:n (ja tietenkin L:n, vaikka neiti vaikuttaakin Mikkelissä nykyään) kotiin ja pistettiin siellä itsemme kasaan sisäisesti ja ulkoisesti. (eli ruokaa ja meikkailua) H työskenteli illan keikkapaikalla kokkina, ja vuoro alkoi kolmelta, joten saimme (ruinaamatta!) kyydin hotellille :D Olimme kuulleet ettei sisällä jonottamista oikein katsota hyvällä, joten L ja minä olimme varautuneet lukuisin vaatekerroksin ja hanskoin istumaan ulkona. Noh, ei sitten tarvinnutkaan, saatiin lupa kavuta kakkoskerrokseen ravintolasalin ovien taakse odottelemaan. Käytiin nätisti pyytämässä respasta pari kynää ja ruutupaperia lainaan, levitettiin takit alustaksi ja istuttiin mukavasti pelaamaan laivanupotusta. Toki samalla vähän tiirailimme saliin, lava oli hyperpieni ja tanssilattia täynnä keissejä :D 

Kovin kauaa emme saaneet istua rauhassa, kun H ja toinen henkilökunnan edustaja tulivat moikkaamaan ja kauhistuivat lattialla loikoiluamme. "Ottakaa tästä tää sohva!" Öö, okei, mikäs siinä, kyllä meille sohva kelpaa... Siinä vaiheessa alkoi oikeasti hiukan huolestuttaa että mihin tämä maailma on menossa, kun ulkona sataa räntää ja on kylmä, eli täydellinen jonotussää, mutta sen sijaan että nauttisimme siitä, istumme sisätiloissa sohvalla villasukat jalassa ja pelaamme laivanupotusta. Joko olemme tehneet jotain oikein, tai sitten saamme maksaa tästä joku kaunis päivä..... Tilanne oli minun hyväkseni 1-0, kun huoneiden suunnasta näköpiirimme ilmaantui yksinäinen peikk... sellisti. Hypähdimme tervehtimään Paavoa, ja halimalla fiilis parani entisestään ;) Juteltiin Valkeakoskesta kaupunkina ja asuinpaikkana, kulttuurituotannon mahdollisista opiskelupaikoista, allekirjoittaneen ammatista ("hah! stevari! mitä sä siis teet?") ja tulipa todettua että Paavo on huono stalkkeri (kts. merkintä Kaamoskiertueen Turun konsertista maaliskuussa 2010) kun ei ole havainnut lähes puoleen vuoteen että olen muuttanut ;D Paavo kyseli meiltä myös kaupungin mahdollisia ruokapaikkoja, mutta vakuutimme ponnekkaasti että mene mies rohkeasti keittiöön, kyllä kokki sulle ruokaa antaa. Saatoimme myös vähän vihjailla kokin henkilöllisyyden suuntaan, ja illalla kävi ilmi että H oli tosiaan saanut keittiöön mieluisan vieraan :) Kun Paavo lopulta jätti meidät rauhaan, romahdimme takaisin sohvan uumeniin jatkamaan pelaamista ja syömään suolapähkinöitä. Sohva oli sen verran kapea että hyvän asennon löytäminen oli hankalaa, mutta onneksi voi aina olla puoliksi päällekäin. Huutelimme kiltisti aina välillä ohi kulkevalle kiertuemanageri-tuuraajalle (ei ollut Antti, nyyh) ja opastettiin crew:ta kulkemisessa, kun se suoraan saliin johtava lasiovi oli takalukossa niin ettei sitä saanut kummaltakaan puolelta auki. 

Paavo pölähti uudelleen luoksemme, ja piti vähän kuittailla herran oranssista vaatetuksesta, kun takki ja pipo olivat samaa värimaailmaa ;D Niin mukavaa oli lojua sohvalla (no, minun, L oli siirtynyt sohvan taakse nojailemaan jotta voisimme pelata helpommin) että ei juuri jaksettu nousta, vaan juoruttiin Lötjösen kanssa näin.... rennosti? :D Ilkeä kiertuemanageri pilasi mukavan keskustelutuokiomme (ah, mikä pätemisen tarve) käskemällä Paavon luokseen, vaikka selvästi ei ollut mitään asiaa. Nooh, hänhän siinä oli typerä emmekä me. Paavo painui päiväunille ja me jatkoimme ajan kuluttamista. 

 Maanantaina olin varmasti maailmankaikkeuden freesein työkaveri, mutta mitäs pienistä, olin kuitenkin paikalla ja about hereillä ;D Töiden jälkeen spurttasin kotiin, ja ai kun oli hyvä palvelu, kun H ja L olivat askarrelleet ruuan valmiiksi... :) Kasattiin itsemme taas keikkakuntoon ja lähdettiin kuuden maissa kohti Helsinkiä. Käytiin hakemassa mummini mukaan, ja siellä kulmilla meitä vastaan ajoi epämääräisesti tutun näköinen auto, jota ajoi joku ihan Paavon näköinen tyyppi. Takuuseen en mene, mutta kyllä se mun mielestä oli herra Lötjönen! Noh, päätettiin selvittää asia myöhemmin, joten mummi kyytiin ja Musatalolle! Sää oli ikävän sateinen, mutta olihan meillä sateenvarjoja... Parkista jouduttiin jopa pulittamaan euroja, koska minä olin fiksuna jättänyt parkkiluvan kotiin :'D

Yläaulassa bongattiin Paul, joka ystävällisesti myi ylimääräisen lippunsa mummille, ja myyntitapahtuman jälkeen vaihdettiin taas kengät edustavampiin ja kopisteltiin narikkaan. Tällä kertaa oli enemmän jonoa, piruvie! Onneksi narikkaan mahtui ;) Jatkettiin matkaa peremmälle, ja pian löydettiinkin Ev! Harrastimme vähän poseerausta, päästiin kaikki neljä samaan kuvaan kun pidin mummille pikaopastuksen kameran toiminnasta. Sitten olikin taas aika siirtyä saliin, olihan kello jo sen verran ;D Ja kas kummaa, Stam1nan tahdissa portaita alas eturiviin! Yritettiin myös syynätä kameroiden sijanteja, keikkahan kun näytettiin suorana YleX:n nettisivuilla. Hirveät edustuspaineet siis! Paikat olivat tällä kertaa Eican ja Pertun välimaastossa, eli uutta perspektiiviä kehiin.

 

 

Hallelujah alkoi soimaan ja sitten rupesi jännittämään ihan toden teolla. Käsistä kiinni ja hermostunutta laulua "You don't really care for music, do you?" No eipä me oikeestaan. ;) Sali pimenee ja muu yleisö taputtaa. Me ei pystytä, koska jännittää liikaa ja käsiä ei voi irrottaa toisistaan. Sitten näkyy hieman valoa sivuovesta ja bändi astelee lavalle pimeydessä. Herrat löytävä paikkansa ja sitten se alkaa. Quasimodo. Lienikö tämä keikka sitten jotenkin "julkisempi", koska tänään oli Ylen kuvaajien lisäksi muutama pressipassillinen kuvaaja siinä eturivin ja lavan välissä. Siinä samassa 50 cm raossa, jossa me pidettiin jalkojamme. Quasimodo jatkui kakstuhattakympillä. Emme ole edelleenkään varmoja, tajusivatko kaikki, että biisi vaihtui. Tänäänkin ensimmäiset sanat spiikkimikistä kuultiin tässä kohtaa. "Helsinki, jee! Hienoa soittaa täällä tänään. Ootteko te valmiita testaamaan, kuinka täällä Isossa Salissa soi rokkenroll?" Ja oltiinhan me. Niinkuin huudosta päätellen joku muukin. Saatiin Grace. Tuoliriehumista, mitäs muutakaan voi. Muutaman kerran Paavo oli jo tulossa käskemään meidät ylös, mutta siinä meidän edessä oli kovasti ruuhkaa, kun myös herrat Toppinen ja Kivilaakso tykkäsivät soittaa siinä. Biisiä oli menty jo reilusti yli puolenvälin, kun Paavo näki tilaisuutensa tulleen ja rynnisti meidän eteen, näytti hienovaraisesti pari kertaa että zup, zup, ylös siitä. Tätä me oltiin odotettu. Meiltä ei kannata kysyä, nousiko kukaan muu seisomaan, yritettiin vain purkaa rokkailuenergiaa niin paljon kuin mahdollista loppubiisin aikana. Bändin puolesta Grace meni kyllä vähän vituiks. Biisin alussa tapahtui jotain. Johtuiko se sitten jotenkin keikan streamauksesta nettiin vai mistä, mutta ilmeisesti jokin vahvistin tai piuha tai joku lopetti yhteistyönsä. Bändi kokoontui lavamiksaajan eteen ja Perttu kirosi äänekkäästi "VITTU PERKELE SAATANA!!!" Tästä selvittiin jotenkuten, ja biisi pääsi siis alkuun. Ja sitten, vielä lisää. Mikko napautti jotain peltiä ja sitten se niiasi. Eli siis pelti oli pystysuorassa, tehden siitä soittokelvottoman. Bryan Adamsin kitarateknikko aka Apocalyptican selloteknikko ja ilmeisesti myös rumputeknikko ryntäsi lavalle ja yritti kiristää pellin pidikkeen. Se kesti juuri sen yhden lyönnin, kunnes nyrjähti taas. Ilmeisesti Mikko turhautui tilanteeseen ja nousi rumpupenkiltään seisomaan ja rupesi ruuvaamaan peltiä irti ja siirtelemään niitä peltien pidikkeitä (ja jotain peltiä) niin, että biisiä voidaan jatkaa. Yritettiin kannustaa Mikkoa, mahtoiko hän kuulla.. Mutta että sellasta. Mitään muuta siinä ei kai sit sattunut, onneksi.

Mutta palataanpa sitten siihen, että setti jatkui samalla kaavalla, joten Mestarihan se sitten alkoi, ja nyt rummut kesti. Se meni yleisesti ottaen kivuttomasti, mutta Perttua jäi ilmeisesti kismittämään tuo tekniikkahäiriö ((myöhemmin, Lahdessa tai Mikkelissä Mikko selitti että Pertun räkki oli hajonnut ja aiheutti kamalia sekoääniä kaikkien monitoreihin ja mikkeihin)), eikä fiilis ollut välttämättä herralla parhain mahdollinen. Keksittiin tänäänkin uutta koreografiaa, sillä Paavon soittaessa meidän edessä kertsiä oli pakko osoitella herraa. Niissä kohdissa siis, kun lauletaan (huudetaan) Masteria. :) Sit Tipetipetiptap lauteille, päästiin laulamaan ihan lead-laulun saattelemina. Samat biisit kuin muuallakin, eli ainakaan ei voi inistä ettei muka osaisi sanoja. Quutamo vielä perään, kuulosti hyvältä. Sitten oli vuorossa sitä akustisempaa puolta, Pertun soolo, muut poistuivat lavalta, Keravan Quasimodo lähti kiipeämään rumpunsa kanssa kohti tornia. Meitä ei kuitenkaan onnistuttu yllättämään, sillä "tornin" paikka oli sama kuin eilen. Sacran jälkeen Eicca spiikkasi tutusti, että ilmeisesti täällä joku pitää tästä klassisemmastakin musiikista, ja että josko vielä toinen kappale tuoreimmalta albumilta. Sitten oli vuorossa kauneutta. Samat spiikit "odotellaan, että saadaan Quasimodo alas tornistaan" ja niin edelleen.. Muut olivat paikoillaan ja näin ollen kaikki odottivat Mikkoa. No, hän saapui lavalle ja tarttui kontraansa. Sitten Eicca päätti kysyä, että "Eksyitkö?" Arvaa millaisen reaktion se aiheutti meissä. Jep, sen jälkeen muutkin uskalsivat hieman naurahtaa. Meidän nauru ei kuitenkaan tyrehtynyt, sillä tiesimme, että Mikon täytyy laskea tahti. Tirskuimme siinä odotellessamme, että kuinkahan se tahti tänään lasketaan. Joko Mikko kuuli tai sitten vain näki, mutta hillitöntä naurua se aiheutti rumpalissa kuitenkin. Hetken joutui hra Sirén itseään kasailemaan, mutta laski sitten "yks, kol, vii" ja näin päästiin alkuun.

Kuunneltuamme kaunista originaalimusiikkia, oli aika siirtyä kauniiseen cover-musiikkiin, eli siis Nothing Else Mattersiin. Ja jotta ei jännittäisi liikaa, oli taas tuttua kauraa, nimittäin bändin esittely. Paavoa spiikatessaan Perttu hukkasi sen johtavan ajatuksen ja totesi sitten "Munamies sanoisi: pieni mies, iso......... (muut bändinjäsenet yrittivät täydentää lauseen sydämellä, mutta Perttu tuli siihen tulokseen että vastaus on:) ajatus." Eicca spiikattiin sisään sanoilla "On ilo, ylpeys ja kunnia olla lavalla henkiön nimeltä EICCA TOPPINEN kanssa." "Ja kuten arvata saattaa, Apocalypticassa on periaatteessa vain selloja" *VITUSTI REPEILYÄ (siis me repeiltiin)* "Ylä-ääniä niistä soittaa hahmo nimeltä Perttu Kivilaakso eli siis minä" "Rummuissa, kuten arvata saattaa, itse, ei yhtään eikä vähempää MIKKO SIRÉN!" (Mikko kävelee ylpeänä rumpuraiserilleen ja kumartaa yleisölle. Tarkkasilmäisimmät (eli me) huomasivat, että kädessään hänellä on yksi peltipidike, joten siis maailma pelastettu, hyvä Mikko. Ja sitten helvetillinen karjaisu Pertulta " YYYYYYYYYYYYYYYEEEEEEEEAAAAAAAAAAAAAAAAHHHHHH!!!" Spiikki jatkui edelleen "Sitten siirrymme trash-metallin maailmaan. Mikko esittää meille jahka saa ruuvattua paikalleen, kerättyä luunsa ja kasattua psyykensä. *Mikko kasailee rumpujaan* Tossa on vähän likaa, voisit kiillottaa sen. *Mikko tarttuu paidan liepeestään kiinni, paljastaen hieman vatsaansa, ja todellakin kiillottaa pellin.* Niin hän esittää muutaman hauskan fillin eli täytteen." Niin ja muista, että Last Hope on ylennetty trash metal -klassikoksi, ainakin Pertun kielenkäytössä ;D Last Hope meni siinä tuolijammaillessa, samoin kuin sitä seurannut Fish Eye, ja sit olikin taas aika etsiä ja tuhota. Sen aikana Paavo huomasi tilaisuutensa tulleen ja liirasi polvillaan meidän eteen soittamaan ja taas oli sokeutuminen lähellä kun herra sohi sellon tukitapilla kymmenen sentin päässä. Me kyllä saatettiin vähän edesauttaa asiaa, kun mr. Lötjönen huus suoraa huutoa niin me nojauduttiin eteenpäin ja karjuttiin takaisin. Että siinä oli taas Paavolle vähän tiukkaa etukenoa. Samoissa tunnelmissa meni myös Inska, vaikkei enää samalla lailla etukenoiltu. "Ekan" setin jälkeen poijjaat saivat ansaitsemansa aplodit seisovalta yleisöltä. Hakattiin kätösiämme yhteen sen aikaa että taskulamput olivat asiallisesti kiinni sellonkauloissa (ja voi jeesus että se taas kesti) ja sit Manalaa, IDC;tä ja Peikkoo. Melko suoraviivaista toimintaa, uno commento. Farewell oli taas itkettävän kaunis. (Otetaan tää keikka sulle talteen sitten kun se tulee telkkarista niin voit katsoa itse.) Napattiin pari settilistaa (Ev sai yhden) ja hoiperreltiin portaita ylös oville.

Oltiin tosiaan arveltu jo etukäteen että turha yrittää jätkiä tänään päästä kiittämään, kun ne varmaan suuntaa suoraan rekkahallista kotiin nukkumaan, joten ei panikoitu sen kummemmin. Napattiin mummi käytävästä mukaan ja kyseltiin keikkatunnelmia matkalla narikkajonoon. Ja myös narikkajonossa, koska siellä oli niin älyttömän vähän porukkaa töissä että myös lähteminen kesti. Paul luimuili vielä jossain taustalla joten piti sniikata ohi ettei se taas ilmesty metrin päähän tuijottamaan ;D vaihdettiin kengät, tanssahdeltiin autolle ja ajettiin mummi kotiin. Tällä kertaa ei näkynyt Paavoa matkan varrella. Matkalla Sannin kämpille päätettiin käydä hakemassa Alepasta iltapalaa (kellon siis ollessa jotain 22.15) joten ei muuta kuin korot kopisten ja helmat kahisten ostoksille. Saatettiin olla HIEMAN hysteerisessä mielentilassa ja se taisi välittyä myyjillekin. Kenties näytettiin siltä että ollaan menossa etkoilta viihteelle, tosin tätä arvelua meidän ostokset ei ihan tukeneet (maitoa, jugurttia ja yrttipatonkeja). Sanni ja Linda oli just hakemassa jugurttia, kun kaks miesmyyjää rullas kukkakärryä kohti. "Oi, ihanaa, kukkia meille!", kiljaisi Sanni ja kärryä työntävä myyjä meni ihan hämilleen. "ei ois tarvinnu..." no kukat kuitenkin kulkivat ohi, ja toinen kaveri totes kärrytyypille että "no oisit nyt antanut kukkia." Hienoisesti kikatellen tytöt kipittivät kulman taakse ja yrittivät kaiken hekottamisen keskellä selittää vielä Heidille mitä oli tapahtunut. Että joo.... Vielä vähän suklaata kyytipojaksi ja auto olisi varmaan rullannut loppumatkan ihan vaan nauruenergialla. Ei testattu kuiteskaan. Kun patongit oli uunissa, avattiin hetkeks telkkari ja todettiin että kas, Neloselta on just alkamassa Sinkkuelämää, ja päätettiin katsoa se ihan opiskelumielessä. Jos vaikka päätetään totella Paavoa (obey your masteeeer) ja lähteä sinne Nykkiin Sinkkueläilemään. Että näin. Sitten olikin aika painua nukkumaan ja valmistautua henkisesti viimeiseen rutistukseen, eli kaksi keikkaa ja sitten.... Mutta siitä lisää myöhemmin.

 Jotain meni positiivisella tavalla pieleen, kun yhtäkkiä Apocalyptica päätti heittää kolme Suomen keikkaa, vaikka olin ihan henkisesti valmistautunut odottamaan sellomättöä ensi kesään saakka. No, en valita.

Keikkoja edeltävällä viikolla kyllä teki mieli jättää väliin ja mököttää kotona, kun liikkumisen järjestely tuntui ylivoimaiselta. Minkä tahansa muun bändin kohdalla olisin varmaan sen tehnytkin, mutta hei Apocalyptica. Kun lopulta istuin auton rattiin ennen neljää perjantai-iltapäivänä, alkoi kyllä uudelleen kaduttaa :D Hirveä lumimyrsky! Piti ajella kieli keskellä suuta että pysyi moottoritiellä ajourassa, joten saavuin Lahteen vasta puoli kuuden jälkeen. Mutta eeei se mitään. H ja L olivat jo paikalla kun keliä uhmaten kipitin autolta sisätiloihin. Ajoitus oli hyvä, koska soundcheckiä on aina kiva kuunnella :) Bongailtin ihan fiiliksissä biisejä joita ei oltu kuultu syyskuussa, mahtavaa! Tapettiin aikaa meikkaamalla ja syömällä karkkia, ja lopulta salinkin ovet aukesivat \o/ Hirveetä kyytiä kipitettiin portaita ylös ja leveästi aidalle. H kävi vielä vähän shoppailemassa paitamyynnissä (ei ollut Jussia mukana!!! :(( ) mut muuten viihdyttiin itseksemme :D Soittoajaksi oli luvattu 21.00, ja ovet aukesivat kahdeksalta, joten ylenmäärin emme ehtineet tylsistyä, saimme riemuittua klubikeikasta ihan tarpeeksi ja voihkittua ihastuksesta pienelle lavalle. Apua :D Vähän ennen alkua bongasin vielä Siljan siitä takaamme, ja ehdittiin vaihtaa kuulumiset ennen kuin lava pimeni lupaavasti. 

Ensimmäisenä estradille ilmestyi Tipe, joka spiikkasi hienosti "lahjakkaat nuoret miehet" lavalle ja yleisön vähyydestä huolimatta taputukset oli ihan hienot. Setti repäistiin käyntiin Metallicalla jota tulikin sitten pari biisiä putkeen. Sen jälkeen oltiin jo ihan valmiita Graceen, mutta eipäs tullutkaan! Tuli Burn, joka kelpasi kyllä hyvin. Upea, upea biisi. Burnia seurasi muisto menneisyydestä, kun Fight Fire with Fire pärähti soimaan, ja sen jälkeen nähtiinkin todiste siitä että Eicca suoltaa spiikkinsä liukuhihnalta, kun juttu meni niin pitkälle että herra spiikkasi väärän biisin ;D Yleensä tuossa kohdassa on totuttu kuulemaan End of Me, mutta tällä kertaa sen paikan oli vienyt ei enempää, eikä vähempää kuin Not Strong Enough. Siinä laulaessani (yritin vältellä perinteistä keikkahoilotusta) tajusin että tämähän oikeastaan kertoo minun suhtautumisestani tähän bändiin :'D "I'm not strong enough to stay away" ja silleen. NSE:n jälkeen saatiin vielä Life Burns! Setissä kuultiin myös Yllätysmetallica (Creeping Death), ja paljon laulettua musiikkia, mm. Whiskey In the Jar, Bring Them To Light ja I Don't Care. Meille keikan hämmästyttävin anti oli kuitenkin se, että iänikuinen Inquisition Symphony jäi soittamatta, vaikka se luki listassa! Oli ihan virkistävää lopettaa muuhun... Ärsytyspisteet nappasi kotiin humalainen nainen eturivissä, jolla oli "asiaa" jokaisen biisin jälkeen ja joka myös kommentoi jokaista spiikkiä.... Tai siis, jos artisti spiikkaa että haluatteko lisää niin hei haloo, oikea vastaus ei ole "no mä olisin kyllä halunnut päästä röökille jo aikaa sitten...." Eicca vielä yritti sanoa että no mene vaan mutta ei se uskonut :D Ovat kuulemma myös olleet Aristokateissa samaan aikaan Toppisen kanssa. Melkein julkkis, siis.

Keikan jälkeen bongattiin seinän vierustalta Klasu, ja mentiin moikkaamaan. Klasu ja Maija olivat aikeissa kuskata Mikon ja Tipen hengissä Helsinkiin, eli melkoisen jännittävä loppuilta luvassa heillekin kun sää oli mitä oli ;D Halattiin Klasu ja luvattiin törmäillä keikoilla ensi vuonna, sitten kipitettiin kovaa vauhtia siirtämään autoa lähemmäs ja sitten bussin viereen tarkkailuasemiin. Siis mehän emme poistu paikalta ennen bändiä ;D Vahdittiin tarkasti kun Klasu ja kumppanit lähtivät, että millaisella autolla ovat liikenteessä (tunnistetaan sitten ojasta, you see), seisottiin nätisti rivissä kun sellot kannettiin ohitsemme bussiin ja tietenkin valvottiin porukoiden kiipeämistä samaan bussiin ;D Kun bussin ovi sitten heilahti kiinni, laskettiin että nyt muuten kyllä puuttuu kaksi sellistiä vielä. Eipä siinä mitään, kipitettiin vähän enemmän oville ja bongattiinkin tuttu auto parkkipaikalta. Melko pian herrat Toppinen ja Lötjönen kiiruhtivat ulos kauhean kamamäärän kanssa, joten ei alettu halailla vaan toivottiin puolin ja toisin turvallista kotimatkaa ja siirryttiin ajoneuvoihimme. Jonkin aikaa ajettiin peräkkäin, sitten sellistit kääntyivät pienemmille teille ja me lähdettiin Raskaan joulumusiikin saattelemana sutimaan moottoritielle... Pysähdyttiin Mäntsälässä lämmittävälle kaakaolle (auton lämmitys kyllä pelasi, mutta Lahdessa oli vaihteeksi ollut niin kylmä että täristiin kaikki) ja Espooseen saavuttiin siinä kahden jälkeen kenties. Sitten ei muuta kuin bussin tarkistus aamua varten ja tutimaan, herätys oli luonnollisesti edessä ihan liian pian!

 ‎"My name is Danko Jones but you can call me delicious."

Oih, viimeinkin Danko! Näin herran elokuussa 2010 Ankkarockissa, mutta silloin olin niin täpinöissäni Don Huonoista ja Apocalypticasta että mies vilahti jonnekin alitajunnan syövereihin ja alkoi pitää siellä meteliä seuraavan talven aikana. Keväällä jo syynäsin keikkakalenterista että milloinkas bändi olisi tulossa seuraavan kerran Suomeen, mutta voi nyyh, kesän festarit olivat huonoina ajankohtina joten marraskuuhun piti odottaa :(

Mut ei se mitään! Sää oli parempi kuin melko tarkalleen vuoden takaisella keikkareissulla Tampereelle (Sakaratour), eli lumen ja rännän sijaan satoi rehellisesti vettä.... :D N ilmestyi oveni taakse kahdelta, luonnollisesti  juoksentelin siinä vaiheessa vielä pitkin kämppää miettien mitä kaikkea tarvitsen mukaan. Melko nopeasti sain tarvittavat tavarat kasaan, ja haalittuamme vielä vähän matkamusiikkia (mm. Mulanin soundtrack) ajelimme hakemaan S:n kyytiin ja käänsimme nokan kohti Tamperetta. Tie oli pimeä ja pikkuinen peltipurkkimme heikossa hapessa, mutta selvisimme suklaan ja kovaäänisen laulamisen avulla perille ja kurvasimme Zarillon eteen, koska Tampereella käydessä kuuluu aina käydä Zarillossa syömässä ;D Hyvän ruuan lisäksi viihdytimme itseämme huonolla huumorilla, eli sitämyöten kaikki merkit loistavaa iltaan olivat kasassa. Zarillosta siirryttiin tamperelaisvahvistuksemme K:n työpaikan pikkujouluihin kuokkimaan, eli lähinnä nyysimään kylppärin iso peili meikkaamista varten. Noh, kyllä me sen jälkeenkin jäätiin sinne istumaan ;D S ja minä lähdettiin tosin melko pian hakemaan lisäporukkaa keikkaa varten, koska olin onnistunut käännyttämään isäni faniksi. N jäi pelaamaan miesporukan kanssa siksi aikaa. Puolen tunnin päästä kyllä palattiin alaovelle ja soiteltiin yläkertaan että tulkaahan nyt, että päästään vielä hyville paikoille... Auto oli taas paikallaan Zarillon edessä (onneksi olen hiton hyvä taskuparkkeeraaja) joten kirmattiin ihan omin jaloin Pakkikselle ja minä ja S luonnollisesti vaihdettiin saappaat korkkareihin ;) Tungettiin kaikki liikenevä kama narikkaan ja pompittiin onnellisina paitamyyntiin, ja selvittiin ilman yhdenkään paidan ostamista. Pari kaulahuivia saattoi kyllä tarttua matkaan... Niillä vahvistettuna kipitimme lavan eteen toiseen riviin, ja satunnaisia vessakäyntejä lukuun ottamatta pysyimme. Lopulta sali pimeni.

Siinä vaiheessa meinasi jo polvet pettää alta kun mr. Jones himself marssi lavalle, ja setti potkaistiin käyntiin Rock Shit Hot:lla "my mama made me for one thing, get up on stage and sing" ja sitä rataa. Setti oli muutenkin ihan täyttä rautaa, järjestystä en muista mutta ainakin nämä kuultiin: Samuel Sin, Forget My Name, Full of Regret, Dr. Evening, Sugar Chocolate, Had Enough, The Mango Kid, I Think Bad Thoughts, Lovercall, First Date, Code of the Road, Cadillac, Caramel City ja Invisible. Lovercallin kielellä leikkimiset jäi ehkä parhaiten mieleen, mutta myös ennen Full of Regretiä heitetyt "nyt siellä moni naisensa kanssa paikalle tullut kundi tuhahtelee vitutuksesta kun mimmit kuolaa ja mutisee että tekisivät itse parempia biisejä, mutta hei, tehkääs parempi riffi kuin tämä" (vapaa suomennos, toim. huom) Ylipäänsä oli melkoisen tanssittava setti, ja tulihan sieltä suuri lempparini Mango Kid myös <3 S tykästyi Sugar Chocolateen ja N otti maailman hienoimman kuvan kännykällään, ja sai siitä samalla uuden taustakuvan :D Bändin rumpali oli ehkä maailman iloisin ja hymyili koko keikan, ja myös basisti JC yllätti positiivisesti. No, lähinnä siksi että huomasin että bändissä on muitakin kuin Danko ;) Myös yksi lavalle kiivennyt kundi nähtiin, se vedettiin lavan sivussa sitten hienosti kiepillä maihin kun ensin saatiin se sinne asti. Danko kielsi katsomasta sitä luuseria ja määräsi kaikkien katseet kohdistumaan itseensä, ja sitten vähän huudettiin Struttia. Oi mahtavuutta. Otin jossain vaiheessa S:stä tukea kun piti vähän kipristellä varpaita kun päkiät pisteli, mutta nappasin nopeasti takana olevasta K:sta kiinni kun ajattelin herran olevan parempi tuki ;D Tunkiessani kenkää uudelleen jalkaan luonnollisest meinasin kaatua, mutta virallinen versio asiasta kuuluu, että Danko katsoi minua silmiin ja olin pyörtyä. Ah <3 Vika biisi oli, hiukan hämmentävästi, My World Is Empty Without You (Diana Ross, anyone?) ja väleihin Danko selitti petollisista naisista. Vähän outoa, mutta melkoisen toimivaa. Kiljuttiin kurkkumme käheiksi vielä uudelleen kun setti loppui, ja hoiputtiin kauemmas juomaan vettä ja nojailemaan aitaan ennen kuin siirryttiin narikkajonoon. Todistettiin yhtä tappelua, jonka ilmeisesti näki vain yksi tirriäisen kokoluokkaa oleva naisjärkkäri, joka tosin urheasti yritti mennä väliin. Jos ei olis ollut korkoja jalassa, olisin mennyt avuksi...

Ulkona oli kylmä, joten ei viitsitty jäädä odottamaan bändiä vaikka oltiin etukäteen vitsailtu nimmareiden pyytämisestä mm. tisseihin ja sisäreisiin. Viipotettiin vaan kovaa vauhtia autolle ja minä hyppäsin ratin taakse. Kaikilla oli korvat ilmeisen lukossa, onneksi piti ajaa vain Hervantaan saakka... Jossain vaiheessa kuului joku hyvin etäinen ääni, ja varmisteltuani asiaa takapenkkiläisiltä tulimme siihen lopputulokseen että joku ehkä tööttäsi :D No, niin kauan kun puskurissa eivät ajaneet kiinni poliisit pysähtymismääräyksiä syytäen, niin ei kai siinä mitään.... Selvisimme hengissä majapaikkaamme ;) "Vähän" piti vielä fiilistellä, mutta aika pian kyllä simahdettiin.... Ja seuraavana päivänä oli ihan pakko pysähtyä Ideaparkissa, ja H:n kanssa kahvittelun lisäksi käydä ostamassa vähän Dankoa matkamusiikiksi <3

Avobemari (katto pidettiin kyllä kiinni) alle ja kohti Helsinkiä! Lähdettiin aikaisin aamulla, eli siinä puolenpäivän jälkeen. Käytiin mun luona vaan tiputtamassa kamat ja valikoimassa niistä illaksi tarvittavat, ennen kuin kuski soitti että on alhaalla. Mentiin siis vanhempieni luo syömään ja valmistautumaan, koska myös äitini ja siskoni olivat tulossa keikalle ja näin ollen emme olisi mahtuneet nelipaikkaisiin kulkupeleihin porukalla ;) Pari tuntia siinä meni juostessa kun viisi naisimistä pistää itseään keikkakuoseihin, aseistuksenaan ainakin eyeliner, puuterihuiskut ja piippaussakset ;) Lopulta päästiin kuuden jälkeen matkaan ja puoli seitsemän jälkeen kurvattiin parkkiin Finlandia-talon taakse.

Kopisteltiin korkoinemme ovelle, bongattiin matkalla Kirsi ja lapsensa ja pian jo ihasteltiinkin taloa sisäpuolelta. Siinä taivastellessa vaihdettiin pikkukengät jalkaan ja käytiin viemässä kamat (ilmaiseen!) narikkaan. Ohjeistivat myös hienosti että mistä ovista meidän kannattaa kulkea sisään saliin :) Vaelsimme siis peremmälle taloon ja ihailtiin yksillä pojilla päällä olevia pelipaidan tyyppisiä Apopaitoja. (Myöhemmin kävi ilmi että kyse oli erään bändiläisen jälkikasvusta.) Löydettiin myös Evgenia, joka oli nauttimassa yleisestä fiiliksestä ja tutustumassa taloon, lippu löytyi vasta seuraavan illan konserttiin :) Ev lahjoi meitä suklaalla ja sovittiin tapaavamme neito keikan jälkeen jatkojen merkeissä. Suuniteltiin myös Jussin moikaamista, mut jonoa oli merch-pisteellä sen verran että jätettiin mies puurtamaan. Raahauduttiin kohti oikeita ovia, ja moikkasin muutamaa työkaveria matkalla. Olivat ilmeisen hämmästyneitä, 13cm korot, mekko ja kunnolla kammattu naama olivat selvästi melko kaukana duuniedustuksestani ;) Salin puolella saatiin vielä siksakata hirveä määrä portaita kohti eturiviä, ja ehdittiin suu auki (no minä tietysti haukottelin tylsistyneenä kun olin käynyt salissa jo, eikun..) ihailla salia. Taustamusiikkinamme luonnollisesti vanha tuttu Stam1na. Ja jos Tampereella lava oli lähellä eturiviä, nyt soittajat olisivat sylissämme. Pystyimme kepeästi lepuuttamaan jalkoja lavalla jos olisimme niin tahtoneet ;D Puoli kahdeksan maissa Hallelujah hiljentää yleisön ja sali pimenee.

Quasimodo ja kakstuhattakymppi sujuivat taas välispiikeittä, sitten "Hyvää iltaa Helsinki" kaikui salissa. Kuulosti kovin mukavalta näin pk-seutulaisen korviin. Seuraavaksi Grace, meillä oli kunnon bileet penkeillämme istuessa, pitkään saimme odottaa ennen kuin Paavo käski nousemaan ylös. Aikaisemmin ei voi nousta. Kukaan muu ei totellut, joten otimme kunnian itsellemme kun seuraavan päivän Ilta-Sanomissa luki että "jo ensimmäisten kappaleiden aikana eturivin yleisö nousi tanssimaan..." Totuttuun tapaan seuraavaksi toteltiin taas sätkynukkemestaria. Seuraavaksi Tipetii marssitettiin lavalle ja End of Me lähti käyntiin. Tipe spiikkas seuraavan biisin, siis I'm not Jesuksen ja niin sitä taas laulettiin ja allekirjoittaneen tapauksessa myös ilveiltiin lavan suuntaan sanomaan eläytyen. Kun oli aika spiikata Quutamo sisään, Eicca joutui oiken miettimään, että miltähän levyltä tämäkin biisi on. Koitettiin kuiskia oikeaa vastausta ja lopulta Eicca itsekin päätyi tulokseen, että olisko ollut Apocalyptica -levyllä, tai ainakin jollain Apocalyptica-yhtyeen levyllä. Tämä biisi olisi ollut hienoa kuunnella silmät kiinni, mutta Pekka oli rakentanut niin hienot valot ettei raaskinut.  Quutamoon yhdistettiin Pertun sooloilu, ja jo sen aikana yritimme bongailla rumpalismiestä. Sinne hän oli kavunnut yhdelle parvelle roudauskeissin päälle ;) Sacran herkän synkistelyn jälkeen Eicca joutui taas rupattelemaan hetken sillä aikaa kun Mikko viipotti alas lavalle. Kun Keravan Quasimodo lopulta seisoi lavalla kontrabassoineen, piti Toppisen vielä härnätä lässyttämällä "yks kol viis" ja me yritettiin olla hihittämättä kovin kovaa. No, kyllä Mikkokin joutui hetken kasailemaan itseään ennen kun sai biisin laskettua käyntiin. Nyyhkyputki täydennettiin vielä Nothing Else Mattersilla, ja ainakin eturiviin kuului kuinka sellistit lauloivat.

Jälleen Perttu repi meidät irti nyyhkytunnelmista esittelemällä bändin. Hyvä niin, muuten oltaisiin varmaan unohdettu nimet... ;) Kun sellistit oli esitelty, paljasti Perttu jotain suurta: nykyään rummut ovat oleellinen osa yhtyettä! "Keravan Copperfield" saatiin lavalle valtavien aplodien saattelemana ja sitten rokattiinkin jo täyttä häkää Last Hope. Eicca yritti sen jälkeen huijata yleisöä väittämällä että seuraavaa biisiä eivät ole soittaneet pitkään aikaan, mut me oltiin kyllä vahvasti sitä mieltä että vuorokausi on aika lyhyt aika. Fish Eye, siis. Osasimme jo odottaa että seuraavaksi on Seekin aika, ja ryhdistäydyimme odottamaan hyppykäskyä Paavolta. No, ei biisi edes ehtinyt alkaa kun se vempula jo pysähtyi eteemme että hipitihoi, ja mehän ponkaistiin ylös sitä vauhtia että lähellä seissyt JV oli ollut silloin(kin) ihan varma että nt luo lentää lavalle. Ei kai me sellaista..! Inskan metalliset melodiat vielä perään, taas yritettiin lavalta vakuutella että viimeinen biisi mutta joku muu meidän lisäksi huusi välittömästi että eikä ole :D Hyvä sinä mystinen miesääni!

Teippaustauon jälkeen kolme sellistiä marssi lavalle. Paavo ja Eicca osoittelivat taskulampuillaan yleisöä, Perttu itseään voidakseen rauhassa väännellä naamaansa ;) Manalan portteja kolkuteltiin antaumuksella, ja sen perään Tipe kirmasi lavalle huutaen "Haluan nähdä kaikkien kädet ilmassa, ja nyt ylös sieltä!" Yes sir! I do care, ja jäimme seisaallemme odottamaan Peikkoa. Vilkuiltiin taaksemme ja huomattiin että niin jäivät muutkin, mahtavaa! Tänään Toppinen ei joutunut miettimään biisin suomalaista nimeä, ja pääsimme aloittamaan Peikkotanssin, eli sormien heiluttelun Pertulta opitulla tyylillä. Saatoimme myös laulaa mukana. Jälleen Peikon jälkeen lavalle kannettiin tuoleja, joten osasimme varautua Tampereen tyyliseen herkistelyyn ja Farewell soi kauniisti.

Vieressämme istuneet suunnittelivat jo ennen keikkaa settilistan nappaamista, kahden keikan kokemuksella nappasimme listat talteen ja jatkoimme matkaamme kohti salin ovia ja narikkaa. Bongasin käytävältä Miksun ja Ronjan, ja vähän piti toki fiilstellä keikkaa heidän kanssaan ennen narikkajonoon siirtymistä. Ennen pitkää olimme tavaroidemme kanssa penkillä vaihtamassa kenkiä ulkoiluun sopiviksi. Kirsi ja pojat pyörivät aulassa tuttujensa kanssa, porukassa oli myös kaksi kyytä, Cherry&Vipersin kitaristi ja basisti nimittäin. Siirryimme siitä oletetulle poistumisovelle ja sieltä Ev tuli meitä jo vastaan. Matkalla näimme AMB-K:n tupakoimassa ovien läheisydessä, eli ilmeisesti sellistien lähipiirit olivat hyvin edustettuina. Odottelimme ovilla pitkään, näimme muutaman vartijan kulkevan talon sisällä ja muutama kävi ulkona  tupakoimassa. Herrojen siirtyessä takaisin sisälle kuulimme pätkän keskustelusta "toisten kun tarvii tehdä töitä leipänsä ansaitakseen", viitaten ilmeisesti eräisiin muusikkoihin joita vaan odottaa naiset oven takana, musiikkihan kun ei ole mitään työtä ;) Kun ketään ei näkynyt missään, siis muusikkoja tai crew:tä, kävimme kiertämässä talon, josko on joku toinen ovi mistä kulkevat ja missä käyvät tupakoimassa. Ei löytynyt, mutta mieleeni muistui, että Musiikkitalolla on kyllä myös rekkahalli. Eikä aikaakaan, kun Finlandia-talon parkkiksen tuntumille kaartaa taksi. Sitten toinen. Ja vielä kolmas. Naureskelimme, että kaikki on tilanneet yhden taksin koska ovat tapelleet bäkkärillä ;D Takseja tultiin kuitenkin päästämään sisään rekkahalliin, joten totesimme pelin menetetyksi tämän paikan osalta. Sisko ja äiti suuntasivat siinä vaiheessa kotiin, minä sain vielä siskolta mukaan settilistan ja kynän että hankin hänelle nimmarit ;)  Korot kopisten ja helmat hulmuten suuntasimme Bar Bäkkäriin jatkoilemaan. Oli muuten eka baari, joka ymmärsi pyytää rahaa jatkoille tulevilta ihmisiltä...

Viihdytettiin baarissa itseämme lähinnä tuijottamalla seinillä pyöriviä musiikkivideoita, musiikit olivat sen verran kovalla että keskenään juttelu oli vähän vaikeaa. Kovin kauaa ei tarvinnut lopulta bändiä odotella, herrat marssivat Pertun johdolla paikalle. Perttu väisteli taidokkaasti kaikki ihmiset matkalla VIP-alueelle istuvan kihlattunsa viereen. Eicca ja Mikko olivat vähemmän kiireisiä, mutta annoimme silti heidän kulkea pysäyttämättä ohitsemme, kun kerran lupasivat tulla takaisin ;D Hetken ihmettelimme mihin Paavo oli jäänyt, mutta juuri silloin miekkonen pölähti nurkan takaa näköpiiriimme. Yllättäen jääden suustaan kiinni vähän kaikkie kanssa... Mekin toki olimme miehen reitillä ja saimme halaukset ja varoituksen. Epäselväksi jäi mitä meidän piti varoa. Mystistä anyway... Noh, annettiin Lötjösenkin mennä vippipuolelle ja viihdytettiin toisiamme :D Jonkin ajan päästä Mikko siirtyi tavallisten kuolevaisten puolelle ja luonnollisesti fanilauma hyökkäsi heti kimppuun. Me odotimme kiltisti sivummassa ja melko pianhan Rumpalikka kulkeutui luoksemme kuulumisia vaihtamaan. Ihan kuin vuorokaudessa olisi hirveästi ehtinyt asiat muuttua. Bongattiin L:n kanssa (H keskittyi Mikkoon) vippuolella söpöilevät Eicca ja Kirsi, aww. Mikko jutteli Lahden epävirallisista jatkoista ja lupasimme liittyä seuraan. No, Mikon ajatuksena oli kai nukkuminen, että... :D Taaksemme pakkautui koko ajan enemmän ihmisiä odottamaan, joten toivotimme Mikolle hauskaa iltaa ja salamannopeasti herra karkasi takaisin vippipuolelle :DD

Perttu livisti melko pian alakertaan karkuun AMB:n ja kolmannen henkilön kanssa. Arvelimme herran saaneen tarpeekseen bileistä, mutta ilmeiseesti kyse olikin tupakkatauosta. Keskityimme kutsumaan Paavoa luoksemme telepaattisesti, ja pian herra kuuli kutsumme ja liittyi seuraan. Hiukan häpeillen pyysin Paavoltakin nimmarin siskon settilistaan (Eicca ja Mikko olivat jo rustanneet omansa) ja siitä tietenkin tuli puhe että äiti ja sisko olivat olleet edustamassa. Äitiin ei ollut Paavon karisma purrut tarpeeksi (eli ei ollut noussut seisomaan) ja tästä Paavo moitiskelikin että äitini on lällykkä ;) Paavo kertoi myös että hänen omat poikansa olivat katsomassa keikkaa, ja mehän olimme juurikin bonganneet ne kaksi skidiä Apocalyptica-pelipaidoissa... Moitimme myös sitä faktaa ettei Euroopan nettikaupasta saa ihastuttavia "Play me" -paitoja. Paavolla oli luonnollisesti ratkaisu valmiina: "Lähtekää New Yorkiin viettämään vähän sinkkuelämää!" Mutisin siihen vastaukseksi että se tulisi melko kalliiksi, tarkoittaen lähinnä shoppailun hintaa, mut en ehtinyt puhua pidemmälle kuin Paavo tuhahti päälle että no tekisitte töitä! Siinä vaiheessa meinasi napsahtaa päässä, kun kuitenkin sitä raataa niska limassa ja olin seuraavanakin päivänä menossa seitsemäksi duuniin. L onneksi totesi väliin että hänpä opiskelee rahakkaaseen ammattiin,  eli kulttuurituottajaksi, ja keskustelu siirtyi siihen ja sen kautta Mikkelin jatkoihin, jotka voitaisiin kätevästi pitää L:n kämpillä. Paavo kertoi että heillä on suunnitelmissa rapujuhlat ;D

Suunniteltiin kotiin lähtöä siinä välissä, kun tosiaan oli se työvuoro allekirjoittaneella... Käänsimme nokkamme ovea kohti ja havaitsimme Pertun, joka joutui ihmisten halailemaksi :D No, liityimme halausjonoon ja toivotimme herralle sitten hyvät illanjatkot. Ilmoitimme toki iloisesti että huomenna nähdään, ja vastaus oli luokkaa "niin mä vähän pelkäsinkin" H heläytti iloisesti että niinpä niin, et pääse meistä ikinä eroon. Perttu vaan hymyili nätisti ja totesi että ei haittaa, ja me ihan hämmennyttiin moisesta käytöksestä! :D Iloisen hämmennyksen vallitessa lompsimme portaat alas ja hyvästeltiin Ev kadunkulmassa. Sitten vaan hirveää kyytiä autolle ja autolla Espooseen, jossa ehdimme vielä napsia vähän viinirypäleitä ruuaksi ennen nukkumaanmenoa.