Kovin kauaa emme saaneet istua rauhassa, kun H ja toinen henkilökunnan edustaja tulivat moikkaamaan ja kauhistuivat lattialla loikoiluamme. "Ottakaa tästä tää sohva!" Öö, okei, mikäs siinä, kyllä meille sohva kelpaa... Siinä vaiheessa alkoi oikeasti hiukan huolestuttaa että mihin tämä maailma on menossa, kun ulkona sataa räntää ja on kylmä, eli täydellinen jonotussää, mutta sen sijaan että nauttisimme siitä, istumme sisätiloissa sohvalla villasukat jalassa ja pelaamme laivanupotusta. Joko olemme tehneet jotain oikein, tai sitten saamme maksaa tästä joku kaunis päivä..... Tilanne oli minun hyväkseni 1-0, kun huoneiden suunnasta näköpiirimme ilmaantui yksinäinen peikk... sellisti. Hypähdimme tervehtimään Paavoa, ja halimalla fiilis parani entisestään ;) Juteltiin Valkeakoskesta kaupunkina ja asuinpaikkana, kulttuurituotannon mahdollisista opiskelupaikoista, allekirjoittaneen ammatista ("hah! stevari! mitä sä siis teet?") ja tulipa todettua että Paavo on huono stalkkeri (kts. merkintä Kaamoskiertueen Turun konsertista maaliskuussa 2010) kun ei ole havainnut lähes puoleen vuoteen että olen muuttanut ;D Paavo kyseli meiltä myös kaupungin mahdollisia ruokapaikkoja, mutta vakuutimme ponnekkaasti että mene mies rohkeasti keittiöön, kyllä kokki sulle ruokaa antaa. Saatoimme myös vähän vihjailla kokin henkilöllisyyden suuntaan, ja illalla kävi ilmi että H oli tosiaan saanut keittiöön mieluisan vieraan :) Kun Paavo lopulta jätti meidät rauhaan, romahdimme takaisin sohvan uumeniin jatkamaan pelaamista ja syömään suolapähkinöitä. Sohva oli sen verran kapea että hyvän asennon löytäminen oli hankalaa, mutta onneksi voi aina olla puoliksi päällekäin. Huutelimme kiltisti aina välillä ohi kulkevalle kiertuemanageri-tuuraajalle (ei ollut Antti, nyyh) ja opastettiin crew:ta kulkemisessa, kun se suoraan saliin johtava lasiovi oli takalukossa niin ettei sitä saanut kummaltakaan puolelta auki. 

Paavo pölähti uudelleen luoksemme, ja piti vähän kuittailla herran oranssista vaatetuksesta, kun takki ja pipo olivat samaa värimaailmaa ;D Niin mukavaa oli lojua sohvalla (no, minun, L oli siirtynyt sohvan taakse nojailemaan jotta voisimme pelata helpommin) että ei juuri jaksettu nousta, vaan juoruttiin Lötjösen kanssa näin.... rennosti? :D Ilkeä kiertuemanageri pilasi mukavan keskustelutuokiomme (ah, mikä pätemisen tarve) käskemällä Paavon luokseen, vaikka selvästi ei ollut mitään asiaa. Nooh, hänhän siinä oli typerä emmekä me. Paavo painui päiväunille ja me jatkoimme ajan kuluttamista. 

Yläaulassa bongattiin Paul, joka ystävällisesti myi ylimääräisen lippunsa mummille, ja myyntitapahtuman jälkeen vaihdettiin taas kengät edustavampiin ja kopisteltiin narikkaan. Tällä kertaa oli enemmän jonoa, piruvie! Onneksi narikkaan mahtui ;) Jatkettiin matkaa peremmälle, ja pian löydettiinkin Ev! Harrastimme vähän poseerausta, päästiin kaikki neljä samaan kuvaan kun pidin mummille pikaopastuksen kameran toiminnasta. Sitten olikin taas aika siirtyä saliin, olihan kello jo sen verran ;D Ja kas kummaa, Stam1nan tahdissa portaita alas eturiviin! Yritettiin myös syynätä kameroiden sijanteja, keikkahan kun näytettiin suorana YleX:n nettisivuilla. Hirveät edustuspaineet siis! Paikat olivat tällä kertaa Eican ja Pertun välimaastossa, eli uutta perspektiiviä kehiin.

Hallelujah alkoi soimaan ja sitten rupesi jännittämään ihan toden teolla. Käsistä kiinni ja hermostunutta laulua "You don't really care for music, do you?" No eipä me oikeestaan. ;) Sali pimenee ja muu yleisö taputtaa. Me ei pystytä, koska jännittää liikaa ja käsiä ei voi irrottaa toisistaan. Sitten näkyy hieman valoa sivuovesta ja bändi astelee lavalle pimeydessä. Herrat löytävä paikkansa ja sitten se alkaa. Quasimodo. Lienikö tämä keikka sitten jotenkin "julkisempi", koska tänään oli Ylen kuvaajien lisäksi muutama pressipassillinen kuvaaja siinä eturivin ja lavan välissä. Siinä samassa 50 cm raossa, jossa me pidettiin jalkojamme. Quasimodo jatkui kakstuhattakympillä. Emme ole edelleenkään varmoja, tajusivatko kaikki, että biisi vaihtui. Tänäänkin ensimmäiset sanat spiikkimikistä kuultiin tässä kohtaa. "Helsinki, jee! Hienoa soittaa täällä tänään. Ootteko te valmiita testaamaan, kuinka täällä Isossa Salissa soi rokkenroll?" Ja oltiinhan me. Niinkuin huudosta päätellen joku muukin. Saatiin Grace. Tuoliriehumista, mitäs muutakaan voi. Muutaman kerran Paavo oli jo tulossa käskemään meidät ylös, mutta siinä meidän edessä oli kovasti ruuhkaa, kun myös herrat Toppinen ja Kivilaakso tykkäsivät soittaa siinä. Biisiä oli menty jo reilusti yli puolenvälin, kun Paavo näki tilaisuutensa tulleen ja rynnisti meidän eteen, näytti hienovaraisesti pari kertaa että zup, zup, ylös siitä. Tätä me oltiin odotettu. Meiltä ei kannata kysyä, nousiko kukaan muu seisomaan, yritettiin vain purkaa rokkailuenergiaa niin paljon kuin mahdollista loppubiisin aikana. Bändin puolesta Grace meni kyllä vähän vituiks. Biisin alussa tapahtui jotain. Johtuiko se sitten jotenkin keikan streamauksesta nettiin vai mistä, mutta ilmeisesti jokin vahvistin tai piuha tai joku lopetti yhteistyönsä. Bändi kokoontui lavamiksaajan eteen ja Perttu kirosi äänekkäästi "VITTU PERKELE SAATANA!!!" Tästä selvittiin jotenkuten, ja biisi pääsi siis alkuun. Ja sitten, vielä lisää. Mikko napautti jotain peltiä ja sitten se niiasi. Eli siis pelti oli pystysuorassa, tehden siitä soittokelvottoman. Bryan Adamsin kitarateknikko aka Apocalyptican selloteknikko ja ilmeisesti myös rumputeknikko ryntäsi lavalle ja yritti kiristää pellin pidikkeen. Se kesti juuri sen yhden lyönnin, kunnes nyrjähti taas. Ilmeisesti Mikko turhautui tilanteeseen ja nousi rumpupenkiltään seisomaan ja rupesi ruuvaamaan peltiä irti ja siirtelemään niitä peltien pidikkeitä (ja jotain peltiä) niin, että biisiä voidaan jatkaa. Yritettiin kannustaa Mikkoa, mahtoiko hän kuulla.. Mutta että sellasta. Mitään muuta siinä ei kai sit sattunut, onneksi.

Mutta palataanpa sitten siihen, että setti jatkui samalla kaavalla, joten Mestarihan se sitten alkoi, ja nyt rummut kesti. Se meni yleisesti ottaen kivuttomasti, mutta Perttua jäi ilmeisesti kismittämään tuo tekniikkahäiriö ((myöhemmin, Lahdessa tai Mikkelissä Mikko selitti että Pertun räkki oli hajonnut ja aiheutti kamalia sekoääniä kaikkien monitoreihin ja mikkeihin)), eikä fiilis ollut välttämättä herralla parhain mahdollinen. Keksittiin tänäänkin uutta koreografiaa, sillä Paavon soittaessa meidän edessä kertsiä oli pakko osoitella herraa. Niissä kohdissa siis, kun lauletaan (huudetaan) Masteria. :) Sit Tipetipetiptap lauteille, päästiin laulamaan ihan lead-laulun saattelemina. Samat biisit kuin muuallakin, eli ainakaan ei voi inistä ettei muka osaisi sanoja. Quutamo vielä perään, kuulosti hyvältä. Sitten oli vuorossa sitä akustisempaa puolta, Pertun soolo, muut poistuivat lavalta, Keravan Quasimodo lähti kiipeämään rumpunsa kanssa kohti tornia. Meitä ei kuitenkaan onnistuttu yllättämään, sillä "tornin" paikka oli sama kuin eilen. Sacran jälkeen Eicca spiikkasi tutusti, että ilmeisesti täällä joku pitää tästä klassisemmastakin musiikista, ja että josko vielä toinen kappale tuoreimmalta albumilta. Sitten oli vuorossa kauneutta. Samat spiikit "odotellaan, että saadaan Quasimodo alas tornistaan" ja niin edelleen.. Muut olivat paikoillaan ja näin ollen kaikki odottivat Mikkoa. No, hän saapui lavalle ja tarttui kontraansa. Sitten Eicca päätti kysyä, että "Eksyitkö?" Arvaa millaisen reaktion se aiheutti meissä. Jep, sen jälkeen muutkin uskalsivat hieman naurahtaa. Meidän nauru ei kuitenkaan tyrehtynyt, sillä tiesimme, että Mikon täytyy laskea tahti. Tirskuimme siinä odotellessamme, että kuinkahan se tahti tänään lasketaan. Joko Mikko kuuli tai sitten vain näki, mutta hillitöntä naurua se aiheutti rumpalissa kuitenkin. Hetken joutui hra Sirén itseään kasailemaan, mutta laski sitten "yks, kol, vii" ja näin päästiin alkuun.

Kuunneltuamme kaunista originaalimusiikkia, oli aika siirtyä kauniiseen cover-musiikkiin, eli siis Nothing Else Mattersiin. Ja jotta ei jännittäisi liikaa, oli taas tuttua kauraa, nimittäin bändin esittely. Paavoa spiikatessaan Perttu hukkasi sen johtavan ajatuksen ja totesi sitten "Munamies sanoisi: pieni mies, iso......... (muut bändinjäsenet yrittivät täydentää lauseen sydämellä, mutta Perttu tuli siihen tulokseen että vastaus on:) ajatus." Eicca spiikattiin sisään sanoilla "On ilo, ylpeys ja kunnia olla lavalla henkiön nimeltä EICCA TOPPINEN kanssa." "Ja kuten arvata saattaa, Apocalypticassa on periaatteessa vain selloja" *VITUSTI REPEILYÄ (siis me repeiltiin)* "Ylä-ääniä niistä soittaa hahmo nimeltä Perttu Kivilaakso eli siis minä" "Rummuissa, kuten arvata saattaa, itse, ei yhtään eikä vähempää MIKKO SIRÉN!" (Mikko kävelee ylpeänä rumpuraiserilleen ja kumartaa yleisölle. Tarkkasilmäisimmät (eli me) huomasivat, että kädessään hänellä on yksi peltipidike, joten siis maailma pelastettu, hyvä Mikko. Ja sitten helvetillinen karjaisu Pertulta " YYYYYYYYYYYYYYYEEEEEEEEAAAAAAAAAAAAAAAAHHHHHH!!!" Spiikki jatkui edelleen "Sitten siirrymme trash-metallin maailmaan. Mikko esittää meille jahka saa ruuvattua paikalleen, kerättyä luunsa ja kasattua psyykensä. *Mikko kasailee rumpujaan* Tossa on vähän likaa, voisit kiillottaa sen. *Mikko tarttuu paidan liepeestään kiinni, paljastaen hieman vatsaansa, ja todellakin kiillottaa pellin.* Niin hän esittää muutaman hauskan fillin eli täytteen." Niin ja muista, että Last Hope on ylennetty trash metal -klassikoksi, ainakin Pertun kielenkäytössä ;D Last Hope meni siinä tuolijammaillessa, samoin kuin sitä seurannut Fish Eye, ja sit olikin taas aika etsiä ja tuhota. Sen aikana Paavo huomasi tilaisuutensa tulleen ja liirasi polvillaan meidän eteen soittamaan ja taas oli sokeutuminen lähellä kun herra sohi sellon tukitapilla kymmenen sentin päässä. Me kyllä saatettiin vähän edesauttaa asiaa, kun mr. Lötjönen huus suoraa huutoa niin me nojauduttiin eteenpäin ja karjuttiin takaisin. Että siinä oli taas Paavolle vähän tiukkaa etukenoa. Samoissa tunnelmissa meni myös Inska, vaikkei enää samalla lailla etukenoiltu. "Ekan" setin jälkeen poijjaat saivat ansaitsemansa aplodit seisovalta yleisöltä. Hakattiin kätösiämme yhteen sen aikaa että taskulamput olivat asiallisesti kiinni sellonkauloissa (ja voi jeesus että se taas kesti) ja sit Manalaa, IDC;tä ja Peikkoo. Melko suoraviivaista toimintaa, uno commento. Farewell oli taas itkettävän kaunis. (Otetaan tää keikka sulle talteen sitten kun se tulee telkkarista niin voit katsoa itse.) Napattiin pari settilistaa (Ev sai yhden) ja hoiperreltiin portaita ylös oville.

Oltiin tosiaan arveltu jo etukäteen että turha yrittää jätkiä tänään päästä kiittämään, kun ne varmaan suuntaa suoraan rekkahallista kotiin nukkumaan, joten ei panikoitu sen kummemmin. Napattiin mummi käytävästä mukaan ja kyseltiin keikkatunnelmia matkalla narikkajonoon. Ja myös narikkajonossa, koska siellä oli niin älyttömän vähän porukkaa töissä että myös lähteminen kesti. Paul luimuili vielä jossain taustalla joten piti sniikata ohi ettei se taas ilmesty metrin päähän tuijottamaan ;D vaihdettiin kengät, tanssahdeltiin autolle ja ajettiin mummi kotiin. Tällä kertaa ei näkynyt Paavoa matkan varrella. Matkalla Sannin kämpille päätettiin käydä hakemassa Alepasta iltapalaa (kellon siis ollessa jotain 22.15) joten ei muuta kuin korot kopisten ja helmat kahisten ostoksille. Saatettiin olla HIEMAN hysteerisessä mielentilassa ja se taisi välittyä myyjillekin. Kenties näytettiin siltä että ollaan menossa etkoilta viihteelle, tosin tätä arvelua meidän ostokset ei ihan tukeneet (maitoa, jugurttia ja yrttipatonkeja). Sanni ja Linda oli just hakemassa jugurttia, kun kaks miesmyyjää rullas kukkakärryä kohti. "Oi, ihanaa, kukkia meille!", kiljaisi Sanni ja kärryä työntävä myyjä meni ihan hämilleen. "ei ois tarvinnu..." no kukat kuitenkin kulkivat ohi, ja toinen kaveri totes kärrytyypille että "no oisit nyt antanut kukkia." Hienoisesti kikatellen tytöt kipittivät kulman taakse ja yrittivät kaiken hekottamisen keskellä selittää vielä Heidille mitä oli tapahtunut. Että joo.... Vielä vähän suklaata kyytipojaksi ja auto olisi varmaan rullannut loppumatkan ihan vaan nauruenergialla. Ei testattu kuiteskaan. Kun patongit oli uunissa, avattiin hetkeks telkkari ja todettiin että kas, Neloselta on just alkamassa Sinkkuelämää, ja päätettiin katsoa se ihan opiskelumielessä. Jos vaikka päätetään totella Paavoa (obey your masteeeer) ja lähteä sinne Nykkiin Sinkkueläilemään. Että näin. Sitten olikin aika painua nukkumaan ja valmistautua henkisesti viimeiseen rutistukseen, eli kaksi keikkaa ja sitten.... Mutta siitä lisää myöhemmin.

Keikkoja edeltävällä viikolla kyllä teki mieli jättää väliin ja mököttää kotona, kun liikkumisen järjestely tuntui ylivoimaiselta. Minkä tahansa muun bändin kohdalla olisin varmaan sen tehnytkin, mutta hei Apocalyptica. Kun lopulta istuin auton rattiin ennen neljää perjantai-iltapäivänä, alkoi kyllä uudelleen kaduttaa :D Hirveä lumimyrsky! Piti ajella kieli keskellä suuta että pysyi moottoritiellä ajourassa, joten saavuin Lahteen vasta puoli kuuden jälkeen. Mutta eeei se mitään. H ja L olivat jo paikalla kun keliä uhmaten kipitin autolta sisätiloihin. Ajoitus oli hyvä, koska soundcheckiä on aina kiva kuunnella :) Bongailtin ihan fiiliksissä biisejä joita ei oltu kuultu syyskuussa, mahtavaa! Tapettiin aikaa meikkaamalla ja syömällä karkkia, ja lopulta salinkin ovet aukesivat \o/ Hirveetä kyytiä kipitettiin portaita ylös ja leveästi aidalle. H kävi vielä vähän shoppailemassa paitamyynnissä (ei ollut Jussia mukana!!! :(( ) mut muuten viihdyttiin itseksemme :D Soittoajaksi oli luvattu 21.00, ja ovet aukesivat kahdeksalta, joten ylenmäärin emme ehtineet tylsistyä, saimme riemuittua klubikeikasta ihan tarpeeksi ja voihkittua ihastuksesta pienelle lavalle. Apua :D Vähän ennen alkua bongasin vielä Siljan siitä takaamme, ja ehdittiin vaihtaa kuulumiset ennen kuin lava pimeni lupaavasti. 

Ensimmäisenä estradille ilmestyi Tipe, joka spiikkasi hienosti "lahjakkaat nuoret miehet" lavalle ja yleisön vähyydestä huolimatta taputukset oli ihan hienot. Setti repäistiin käyntiin Metallicalla jota tulikin sitten pari biisiä putkeen. Sen jälkeen oltiin jo ihan valmiita Graceen, mutta eipäs tullutkaan! Tuli Burn, joka kelpasi kyllä hyvin. Upea, upea biisi. Burnia seurasi muisto menneisyydestä, kun Fight Fire with Fire pärähti soimaan, ja sen jälkeen nähtiinkin todiste siitä että Eicca suoltaa spiikkinsä liukuhihnalta, kun juttu meni niin pitkälle että herra spiikkasi väärän biisin ;D Yleensä tuossa kohdassa on totuttu kuulemaan End of Me, mutta tällä kertaa sen paikan oli vienyt ei enempää, eikä vähempää kuin Not Strong Enough. Siinä laulaessani (yritin vältellä perinteistä keikkahoilotusta) tajusin että tämähän oikeastaan kertoo minun suhtautumisestani tähän bändiin :'D "I'm not strong enough to stay away" ja silleen. NSE:n jälkeen saatiin vielä Life Burns! Setissä kuultiin myös Yllätysmetallica (Creeping Death), ja paljon laulettua musiikkia, mm. Whiskey In the Jar, Bring Them To Light ja I Don't Care. Meille keikan hämmästyttävin anti oli kuitenkin se, että iänikuinen Inquisition Symphony jäi soittamatta, vaikka se luki listassa! Oli ihan virkistävää lopettaa muuhun... Ärsytyspisteet nappasi kotiin humalainen nainen eturivissä, jolla oli "asiaa" jokaisen biisin jälkeen ja joka myös kommentoi jokaista spiikkiä.... Tai siis, jos artisti spiikkaa että haluatteko lisää niin hei haloo, oikea vastaus ei ole "no mä olisin kyllä halunnut päästä röökille jo aikaa sitten...." Eicca vielä yritti sanoa että no mene vaan mutta ei se uskonut :D Ovat kuulemma myös olleet Aristokateissa samaan aikaan Toppisen kanssa. Melkein julkkis, siis.

Keikan jälkeen bongattiin seinän vierustalta Klasu, ja mentiin moikkaamaan. Klasu ja Maija olivat aikeissa kuskata Mikon ja Tipen hengissä Helsinkiin, eli melkoisen jännittävä loppuilta luvassa heillekin kun sää oli mitä oli ;D Halattiin Klasu ja luvattiin törmäillä keikoilla ensi vuonna, sitten kipitettiin kovaa vauhtia siirtämään autoa lähemmäs ja sitten bussin viereen tarkkailuasemiin. Siis mehän emme poistu paikalta ennen bändiä ;D Vahdittiin tarkasti kun Klasu ja kumppanit lähtivät, että millaisella autolla ovat liikenteessä (tunnistetaan sitten ojasta, you see), seisottiin nätisti rivissä kun sellot kannettiin ohitsemme bussiin ja tietenkin valvottiin porukoiden kiipeämistä samaan bussiin ;D Kun bussin ovi sitten heilahti kiinni, laskettiin että nyt muuten kyllä puuttuu kaksi sellistiä vielä. Eipä siinä mitään, kipitettiin vähän enemmän oville ja bongattiinkin tuttu auto parkkipaikalta. Melko pian herrat Toppinen ja Lötjönen kiiruhtivat ulos kauhean kamamäärän kanssa, joten ei alettu halailla vaan toivottiin puolin ja toisin turvallista kotimatkaa ja siirryttiin ajoneuvoihimme. Jonkin aikaa ajettiin peräkkäin, sitten sellistit kääntyivät pienemmille teille ja me lähdettiin Raskaan joulumusiikin saattelemana sutimaan moottoritielle... Pysähdyttiin Mäntsälässä lämmittävälle kaakaolle (auton lämmitys kyllä pelasi, mutta Lahdessa oli vaihteeksi ollut niin kylmä että täristiin kaikki) ja Espooseen saavuttiin siinä kahden jälkeen kenties. Sitten ei muuta kuin bussin tarkistus aamua varten ja tutimaan, herätys oli luonnollisesti edessä ihan liian pian!

Oih, viimeinkin Danko! Näin herran elokuussa 2010 Ankkarockissa, mutta silloin olin niin täpinöissäni Don Huonoista ja Apocalypticasta että mies vilahti jonnekin alitajunnan syövereihin ja alkoi pitää siellä meteliä seuraavan talven aikana. Keväällä jo syynäsin keikkakalenterista että milloinkas bändi olisi tulossa seuraavan kerran Suomeen, mutta voi nyyh, kesän festarit olivat huonoina ajankohtina joten marraskuuhun piti odottaa :(

Mut ei se mitään! Sää oli parempi kuin melko tarkalleen vuoden takaisella keikkareissulla Tampereelle (Sakaratour), eli lumen ja rännän sijaan satoi rehellisesti vettä.... :D N ilmestyi oveni taakse kahdelta, luonnollisesti  juoksentelin siinä vaiheessa vielä pitkin kämppää miettien mitä kaikkea tarvitsen mukaan. Melko nopeasti sain tarvittavat tavarat kasaan, ja haalittuamme vielä vähän matkamusiikkia (mm. Mulanin soundtrack) ajelimme hakemaan S:n kyytiin ja käänsimme nokan kohti Tamperetta. Tie oli pimeä ja pikkuinen peltipurkkimme heikossa hapessa, mutta selvisimme suklaan ja kovaäänisen laulamisen avulla perille ja kurvasimme Zarillon eteen, koska Tampereella käydessä kuuluu aina käydä Zarillossa syömässä ;D Hyvän ruuan lisäksi viihdytimme itseämme huonolla huumorilla, eli sitämyöten kaikki merkit loistavaa iltaan olivat kasassa. Zarillosta siirryttiin tamperelaisvahvistuksemme K:n työpaikan pikkujouluihin kuokkimaan, eli lähinnä nyysimään kylppärin iso peili meikkaamista varten. Noh, kyllä me sen jälkeenkin jäätiin sinne istumaan ;D S ja minä lähdettiin tosin melko pian hakemaan lisäporukkaa keikkaa varten, koska olin onnistunut käännyttämään isäni faniksi. N jäi pelaamaan miesporukan kanssa siksi aikaa. Puolen tunnin päästä kyllä palattiin alaovelle ja soiteltiin yläkertaan että tulkaahan nyt, että päästään vielä hyville paikoille... Auto oli taas paikallaan Zarillon edessä (onneksi olen hiton hyvä taskuparkkeeraaja) joten kirmattiin ihan omin jaloin Pakkikselle ja minä ja S luonnollisesti vaihdettiin saappaat korkkareihin ;) Tungettiin kaikki liikenevä kama narikkaan ja pompittiin onnellisina paitamyyntiin, ja selvittiin ilman yhdenkään paidan ostamista. Pari kaulahuivia saattoi kyllä tarttua matkaan... Niillä vahvistettuna kipitimme lavan eteen toiseen riviin, ja satunnaisia vessakäyntejä lukuun ottamatta pysyimme. Lopulta sali pimeni.

Siinä vaiheessa meinasi jo polvet pettää alta kun mr. Jones himself marssi lavalle, ja setti potkaistiin käyntiin Rock Shit Hot:lla "my mama made me for one thing, get up on stage and sing" ja sitä rataa. Setti oli muutenkin ihan täyttä rautaa, järjestystä en muista mutta ainakin nämä kuultiin: Samuel Sin, Forget My Name, Full of Regret, Dr. Evening, Sugar Chocolate, Had Enough, The Mango Kid, I Think Bad Thoughts, Lovercall, First Date, Code of the Road, Cadillac, Caramel City ja Invisible. Lovercallin kielellä leikkimiset jäi ehkä parhaiten mieleen, mutta myös ennen Full of Regretiä heitetyt "nyt siellä moni naisensa kanssa paikalle tullut kundi tuhahtelee vitutuksesta kun mimmit kuolaa ja mutisee että tekisivät itse parempia biisejä, mutta hei, tehkääs parempi riffi kuin tämä" (vapaa suomennos, toim. huom) Ylipäänsä oli melkoisen tanssittava setti, ja tulihan sieltä suuri lempparini Mango Kid myös <3 S tykästyi Sugar Chocolateen ja N otti maailman hienoimman kuvan kännykällään, ja sai siitä samalla uuden taustakuvan :D Bändin rumpali oli ehkä maailman iloisin ja hymyili koko keikan, ja myös basisti JC yllätti positiivisesti. No, lähinnä siksi että huomasin että bändissä on muitakin kuin Danko ;) Myös yksi lavalle kiivennyt kundi nähtiin, se vedettiin lavan sivussa sitten hienosti kiepillä maihin kun ensin saatiin se sinne asti. Danko kielsi katsomasta sitä luuseria ja määräsi kaikkien katseet kohdistumaan itseensä, ja sitten vähän huudettiin Struttia. Oi mahtavuutta. Otin jossain vaiheessa S:stä tukea kun piti vähän kipristellä varpaita kun päkiät pisteli, mutta nappasin nopeasti takana olevasta K:sta kiinni kun ajattelin herran olevan parempi tuki ;D Tunkiessani kenkää uudelleen jalkaan luonnollisest meinasin kaatua, mutta virallinen versio asiasta kuuluu, että Danko katsoi minua silmiin ja olin pyörtyä. Ah <3 Vika biisi oli, hiukan hämmentävästi, My World Is Empty Without You (Diana Ross, anyone?) ja väleihin Danko selitti petollisista naisista. Vähän outoa, mutta melkoisen toimivaa. Kiljuttiin kurkkumme käheiksi vielä uudelleen kun setti loppui, ja hoiputtiin kauemmas juomaan vettä ja nojailemaan aitaan ennen kuin siirryttiin narikkajonoon. Todistettiin yhtä tappelua, jonka ilmeisesti näki vain yksi tirriäisen kokoluokkaa oleva naisjärkkäri, joka tosin urheasti yritti mennä väliin. Jos ei olis ollut korkoja jalassa, olisin mennyt avuksi...

Ulkona oli kylmä, joten ei viitsitty jäädä odottamaan bändiä vaikka oltiin etukäteen vitsailtu nimmareiden pyytämisestä mm. tisseihin ja sisäreisiin. Viipotettiin vaan kovaa vauhtia autolle ja minä hyppäsin ratin taakse. Kaikilla oli korvat ilmeisen lukossa, onneksi piti ajaa vain Hervantaan saakka... Jossain vaiheessa kuului joku hyvin etäinen ääni, ja varmisteltuani asiaa takapenkkiläisiltä tulimme siihen lopputulokseen että joku ehkä tööttäsi :D No, niin kauan kun puskurissa eivät ajaneet kiinni poliisit pysähtymismääräyksiä syytäen, niin ei kai siinä mitään.... Selvisimme hengissä majapaikkaamme ;) "Vähän" piti vielä fiilistellä, mutta aika pian kyllä simahdettiin.... Ja seuraavana päivänä oli ihan pakko pysähtyä Ideaparkissa, ja H:n kanssa kahvittelun lisäksi käydä ostamassa vähän Dankoa matkamusiikiksi <3

Kopisteltiin korkoinemme ovelle, bongattiin matkalla Kirsi ja lapsensa ja pian jo ihasteltiinkin taloa sisäpuolelta. Siinä taivastellessa vaihdettiin pikkukengät jalkaan ja käytiin viemässä kamat (ilmaiseen!) narikkaan. Ohjeistivat myös hienosti että mistä ovista meidän kannattaa kulkea sisään saliin :) Vaelsimme siis peremmälle taloon ja ihailtiin yksillä pojilla päällä olevia pelipaidan tyyppisiä Apopaitoja. (Myöhemmin kävi ilmi että kyse oli erään bändiläisen jälkikasvusta.) Löydettiin myös Evgenia, joka oli nauttimassa yleisestä fiiliksestä ja tutustumassa taloon, lippu löytyi vasta seuraavan illan konserttiin :) Ev lahjoi meitä suklaalla ja sovittiin tapaavamme neito keikan jälkeen jatkojen merkeissä. Suuniteltiin myös Jussin moikaamista, mut jonoa oli merch-pisteellä sen verran että jätettiin mies puurtamaan. Raahauduttiin kohti oikeita ovia, ja moikkasin muutamaa työkaveria matkalla. Olivat ilmeisen hämmästyneitä, 13cm korot, mekko ja kunnolla kammattu naama olivat selvästi melko kaukana duuniedustuksestani ;) Salin puolella saatiin vielä siksakata hirveä määrä portaita kohti eturiviä, ja ehdittiin suu auki (no minä tietysti haukottelin tylsistyneenä kun olin käynyt salissa jo, eikun..) ihailla salia. Taustamusiikkinamme luonnollisesti vanha tuttu Stam1na. Ja jos Tampereella lava oli lähellä eturiviä, nyt soittajat olisivat sylissämme. Pystyimme kepeästi lepuuttamaan jalkoja lavalla jos olisimme niin tahtoneet ;D Puoli kahdeksan maissa Hallelujah hiljentää yleisön ja sali pimenee.

Quasimodo ja kakstuhattakymppi sujuivat taas välispiikeittä, sitten "Hyvää iltaa Helsinki" kaikui salissa. Kuulosti kovin mukavalta näin pk-seutulaisen korviin. Seuraavaksi Grace, meillä oli kunnon bileet penkeillämme istuessa, pitkään saimme odottaa ennen kuin Paavo käski nousemaan ylös. Aikaisemmin ei voi nousta. Kukaan muu ei totellut, joten otimme kunnian itsellemme kun seuraavan päivän Ilta-Sanomissa luki että "jo ensimmäisten kappaleiden aikana eturivin yleisö nousi tanssimaan..." Totuttuun tapaan seuraavaksi toteltiin taas sätkynukkemestaria. Seuraavaksi Tipetii marssitettiin lavalle ja End of Me lähti käyntiin. Tipe spiikkas seuraavan biisin, siis I'm not Jesuksen ja niin sitä taas laulettiin ja allekirjoittaneen tapauksessa myös ilveiltiin lavan suuntaan sanomaan eläytyen. Kun oli aika spiikata Quutamo sisään, Eicca joutui oiken miettimään, että miltähän levyltä tämäkin biisi on. Koitettiin kuiskia oikeaa vastausta ja lopulta Eicca itsekin päätyi tulokseen, että olisko ollut Apocalyptica -levyllä, tai ainakin jollain Apocalyptica-yhtyeen levyllä. Tämä biisi olisi ollut hienoa kuunnella silmät kiinni, mutta Pekka oli rakentanut niin hienot valot ettei raaskinut.  Quutamoon yhdistettiin Pertun sooloilu, ja jo sen aikana yritimme bongailla rumpalismiestä. Sinne hän oli kavunnut yhdelle parvelle roudauskeissin päälle ;) Sacran herkän synkistelyn jälkeen Eicca joutui taas rupattelemaan hetken sillä aikaa kun Mikko viipotti alas lavalle. Kun Keravan Quasimodo lopulta seisoi lavalla kontrabassoineen, piti Toppisen vielä härnätä lässyttämällä "yks kol viis" ja me yritettiin olla hihittämättä kovin kovaa. No, kyllä Mikkokin joutui hetken kasailemaan itseään ennen kun sai biisin laskettua käyntiin. Nyyhkyputki täydennettiin vielä Nothing Else Mattersilla, ja ainakin eturiviin kuului kuinka sellistit lauloivat.

Jälleen Perttu repi meidät irti nyyhkytunnelmista esittelemällä bändin. Hyvä niin, muuten oltaisiin varmaan unohdettu nimet... ;) Kun sellistit oli esitelty, paljasti Perttu jotain suurta: nykyään rummut ovat oleellinen osa yhtyettä! "Keravan Copperfield" saatiin lavalle valtavien aplodien saattelemana ja sitten rokattiinkin jo täyttä häkää Last Hope. Eicca yritti sen jälkeen huijata yleisöä väittämällä että seuraavaa biisiä eivät ole soittaneet pitkään aikaan, mut me oltiin kyllä vahvasti sitä mieltä että vuorokausi on aika lyhyt aika. Fish Eye, siis. Osasimme jo odottaa että seuraavaksi on Seekin aika, ja ryhdistäydyimme odottamaan hyppykäskyä Paavolta. No, ei biisi edes ehtinyt alkaa kun se vempula jo pysähtyi eteemme että hipitihoi, ja mehän ponkaistiin ylös sitä vauhtia että lähellä seissyt JV oli ollut silloin(kin) ihan varma että nt luo lentää lavalle. Ei kai me sellaista..! Inskan metalliset melodiat vielä perään, taas yritettiin lavalta vakuutella että viimeinen biisi mutta joku muu meidän lisäksi huusi välittömästi että eikä ole :D Hyvä sinä mystinen miesääni!

Teippaustauon jälkeen kolme sellistiä marssi lavalle. Paavo ja Eicca osoittelivat taskulampuillaan yleisöä, Perttu itseään voidakseen rauhassa väännellä naamaansa ;) Manalan portteja kolkuteltiin antaumuksella, ja sen perään Tipe kirmasi lavalle huutaen "Haluan nähdä kaikkien kädet ilmassa, ja nyt ylös sieltä!" Yes sir! I do care, ja jäimme seisaallemme odottamaan Peikkoa. Vilkuiltiin taaksemme ja huomattiin että niin jäivät muutkin, mahtavaa! Tänään Toppinen ei joutunut miettimään biisin suomalaista nimeä, ja pääsimme aloittamaan Peikkotanssin, eli sormien heiluttelun Pertulta opitulla tyylillä. Saatoimme myös laulaa mukana. Jälleen Peikon jälkeen lavalle kannettiin tuoleja, joten osasimme varautua Tampereen tyyliseen herkistelyyn ja Farewell soi kauniisti.

Vieressämme istuneet suunnittelivat jo ennen keikkaa settilistan nappaamista, kahden keikan kokemuksella nappasimme listat talteen ja jatkoimme matkaamme kohti salin ovia ja narikkaa. Bongasin käytävältä Miksun ja Ronjan, ja vähän piti toki fiilstellä keikkaa heidän kanssaan ennen narikkajonoon siirtymistä. Ennen pitkää olimme tavaroidemme kanssa penkillä vaihtamassa kenkiä ulkoiluun sopiviksi. Kirsi ja pojat pyörivät aulassa tuttujensa kanssa, porukassa oli myös kaksi kyytä, Cherry&Vipersin kitaristi ja basisti nimittäin. Siirryimme siitä oletetulle poistumisovelle ja sieltä Ev tuli meitä jo vastaan. Matkalla näimme AMB-K:n tupakoimassa ovien läheisydessä, eli ilmeisesti sellistien lähipiirit olivat hyvin edustettuina. Odottelimme ovilla pitkään, näimme muutaman vartijan kulkevan talon sisällä ja muutama kävi ulkona  tupakoimassa. Herrojen siirtyessä takaisin sisälle kuulimme pätkän keskustelusta "toisten kun tarvii tehdä töitä leipänsä ansaitakseen", viitaten ilmeisesti eräisiin muusikkoihin joita vaan odottaa naiset oven takana, musiikkihan kun ei ole mitään työtä ;) Kun ketään ei näkynyt missään, siis muusikkoja tai crew:tä, kävimme kiertämässä talon, josko on joku toinen ovi mistä kulkevat ja missä käyvät tupakoimassa. Ei löytynyt, mutta mieleeni muistui, että Musiikkitalolla on kyllä myös rekkahalli. Eikä aikaakaan, kun Finlandia-talon parkkiksen tuntumille kaartaa taksi. Sitten toinen. Ja vielä kolmas. Naureskelimme, että kaikki on tilanneet yhden taksin koska ovat tapelleet bäkkärillä ;D Takseja tultiin kuitenkin päästämään sisään rekkahalliin, joten totesimme pelin menetetyksi tämän paikan osalta. Sisko ja äiti suuntasivat siinä vaiheessa kotiin, minä sain vielä siskolta mukaan settilistan ja kynän että hankin hänelle nimmarit ;)  Korot kopisten ja helmat hulmuten suuntasimme Bar Bäkkäriin jatkoilemaan. Oli muuten eka baari, joka ymmärsi pyytää rahaa jatkoille tulevilta ihmisiltä...

Viihdytettiin baarissa itseämme lähinnä tuijottamalla seinillä pyöriviä musiikkivideoita, musiikit olivat sen verran kovalla että keskenään juttelu oli vähän vaikeaa. Kovin kauaa ei tarvinnut lopulta bändiä odotella, herrat marssivat Pertun johdolla paikalle. Perttu väisteli taidokkaasti kaikki ihmiset matkalla VIP-alueelle istuvan kihlattunsa viereen. Eicca ja Mikko olivat vähemmän kiireisiä, mutta annoimme silti heidän kulkea pysäyttämättä ohitsemme, kun kerran lupasivat tulla takaisin ;D Hetken ihmettelimme mihin Paavo oli jäänyt, mutta juuri silloin miekkonen pölähti nurkan takaa näköpiiriimme. Yllättäen jääden suustaan kiinni vähän kaikkie kanssa... Mekin toki olimme miehen reitillä ja saimme halaukset ja varoituksen. Epäselväksi jäi mitä meidän piti varoa. Mystistä anyway... Noh, annettiin Lötjösenkin mennä vippipuolelle ja viihdytettiin toisiamme :D Jonkin ajan päästä Mikko siirtyi tavallisten kuolevaisten puolelle ja luonnollisesti fanilauma hyökkäsi heti kimppuun. Me odotimme kiltisti sivummassa ja melko pianhan Rumpalikka kulkeutui luoksemme kuulumisia vaihtamaan. Ihan kuin vuorokaudessa olisi hirveästi ehtinyt asiat muuttua. Bongattiin L:n kanssa (H keskittyi Mikkoon) vippuolella söpöilevät Eicca ja Kirsi, aww. Mikko jutteli Lahden epävirallisista jatkoista ja lupasimme liittyä seuraan. No, Mikon ajatuksena oli kai nukkuminen, että... :D Taaksemme pakkautui koko ajan enemmän ihmisiä odottamaan, joten toivotimme Mikolle hauskaa iltaa ja salamannopeasti herra karkasi takaisin vippipuolelle :DD

Perttu livisti melko pian alakertaan karkuun AMB:n ja kolmannen henkilön kanssa. Arvelimme herran saaneen tarpeekseen bileistä, mutta ilmeiseesti kyse olikin tupakkatauosta. Keskityimme kutsumaan Paavoa luoksemme telepaattisesti, ja pian herra kuuli kutsumme ja liittyi seuraan. Hiukan häpeillen pyysin Paavoltakin nimmarin siskon settilistaan (Eicca ja Mikko olivat jo rustanneet omansa) ja siitä tietenkin tuli puhe että äiti ja sisko olivat olleet edustamassa. Äitiin ei ollut Paavon karisma purrut tarpeeksi (eli ei ollut noussut seisomaan) ja tästä Paavo moitiskelikin että äitini on lällykkä ;) Paavo kertoi myös että hänen omat poikansa olivat katsomassa keikkaa, ja mehän olimme juurikin bonganneet ne kaksi skidiä Apocalyptica-pelipaidoissa... Moitimme myös sitä faktaa ettei Euroopan nettikaupasta saa ihastuttavia "Play me" -paitoja. Paavolla oli luonnollisesti ratkaisu valmiina: "Lähtekää New Yorkiin viettämään vähän sinkkuelämää!" Mutisin siihen vastaukseksi että se tulisi melko kalliiksi, tarkoittaen lähinnä shoppailun hintaa, mut en ehtinyt puhua pidemmälle kuin Paavo tuhahti päälle että no tekisitte töitä! Siinä vaiheessa meinasi napsahtaa päässä, kun kuitenkin sitä raataa niska limassa ja olin seuraavanakin päivänä menossa seitsemäksi duuniin. L onneksi totesi väliin että hänpä opiskelee rahakkaaseen ammattiin,  eli kulttuurituottajaksi, ja keskustelu siirtyi siihen ja sen kautta Mikkelin jatkoihin, jotka voitaisiin kätevästi pitää L:n kämpillä. Paavo kertoi että heillä on suunnitelmissa rapujuhlat ;D

Suunniteltiin kotiin lähtöä siinä välissä, kun tosiaan oli se työvuoro allekirjoittaneella... Käänsimme nokkamme ovea kohti ja havaitsimme Pertun, joka joutui ihmisten halailemaksi :D No, liityimme halausjonoon ja toivotimme herralle sitten hyvät illanjatkot. Ilmoitimme toki iloisesti että huomenna nähdään, ja vastaus oli luokkaa "niin mä vähän pelkäsinkin" H heläytti iloisesti että niinpä niin, et pääse meistä ikinä eroon. Perttu vaan hymyili nätisti ja totesi että ei haittaa, ja me ihan hämmennyttiin moisesta käytöksestä! :D Iloisen hämmennyksen vallitessa lompsimme portaat alas ja hyvästeltiin Ev kadunkulmassa. Sitten vaan hirveää kyytiä autolle ja autolla Espooseen, jossa ehdimme vielä napsia vähän viinirypäleitä ruuaksi ennen nukkumaanmenoa.

Setti alkoi samaan tapaan kuin Kuopiossa, Quasimodo-2010-HeiTampereKivaOllaTäällä-Grace-TAMPEREPERKELE-Master-UusillaLevyilläLaulettujaBiisejä-EndOfMe-TääSeuraavaBiisiOn(huom! Tipe ei spiikannut samaa tarinaa, Tipe osaa improvisoida!)-I'mNotJesus-TätäBiisiäEiOoSoitettuPitkäänAikaanEilenEkanKerran-Quutamo-Betrayal-PerttuSolo. Sen aikana jo vilkuiltiin sivuoville että missä on Mikko, seuraavana tulee Sacra... Mutta ei herra Sirén ilmestynytkään millekään ovelle. vaan oli kipittänyt portaita ylös etuparvelle ja soitteli siellä koko biisin! Siinä sai niskat vähän liikettä kun vilkuili korkealla ylävasemmalla hengaavaa rumpalikkaa ja lavalla istuvia sellistejä. Sacran saamat aplodit oli sen verran kunniakkaat että Eicca totesi ihmisten selvästi tykkäävän klassisemmasta musiikista, soitetaan sitä vielä vähän lisää heti kun saadaan alas luonnonkaunis keravalainen, Keravan oma Quasimodo Mikko Sirén. Pian Mikko kipitti lavalle ja sai käsiinsä kontrabasson ja Beautiful alkoi, ja Beautifulin jälkeen vielä Nothing Else Matters. Sitten olikin taas Perttu-spiikin vuoro, herra pysyi yllättävän hyvin asiassa jo toista iltaa peräkkäin kun esitteli bändin. Todettiin myös että Paavo on selvästi porukan ainoa mies, muut vaan niiaili omalla kohdallaan mut Paavo kumarsi ja lähetteli lentosuukkoja. Sit rokattiin Last Hope ja oltiin ihan henkisesti valmistautuneita Bring Them To Lightiin kun Eicca spiikkasikin yllättäen että nyt yksi biisi mitä he eivät ole soittaneet viiteen-kuuteen vuoteen. Ei tullut Bringiä, tuli FISH EYE. No, kyllähän sekin kelpasi :D Oli hämmentävää kuulla biisi minkä on aiemmin kuullut vain live-dvd:llä, jos levyä ei lasketa. Epileptistä tuolibailausta seuraavat minuutit. Kalansilmän jälkeen palattiin tuttuun ohjelmistoon Seek&Destroyn myötä. Sen aikana Paavo hyppäs lavalta alas ja kävi kiskomassa porukkaa ylös ja hyppimään, me oltiin toteltu jo ensimmäistä kehotusta joten meitä ei tarvinnut kiskoa ;) Ja sen jälkeen vielä Inquisition feat. paidaton Toppinen.

Taas saatiin hakata kädet rakoille ennen kuin bändi sai teipattua taskulamput selloihinsa, ja encore kulki tuttuun tyyliin kun ensin diggailtiin Manalaa, sitten tanssittiin I Don't Care seisaaltaan ja jäätiin myös pystyyn bilettämään Peikkoa. Ennen Peikkoa Eicca spiikkas että halutaanko vielä yks biisi ja Perttu viittoi vierestä että kaksi. No, ajateltiin että se vaan sekoilee, koska Peikkohan on luonnollisesti viiimeinen biisi ja sillä hyvä :D Ja Perttu sekoili keikan aikana melko paljon, irvisteli ja tanssahteli kultaisine kenkineen. Tällä kertaa, kun istuttiin ihan keskellä riviä, Paavo tuli siihen metrin päähän hiljentämään yleisöä, eikä uskallettu ainakaan lujaa hihkua joo ennen kuin se huusi että ootteko valmiita. Niin, ja Maamme-laulu oli ohjelmistossa tänäänkin. Peikko loppui, seurasi kumartelua, sitten ennen kuin sali pimeni niin nähtiin että nyt kannetaan tuoleja lavalle. Siinä vaiheessa vilkaistiin äkkiä settilistaa ja sitten istuttiinkin salamana alas ja pistettiin videoasetukset päälle kameroista. Encoren encore - Farewell.

Taputettiin käsien rakot puhki tämän hämmentävän yllätyksen jälkeen ja huumaantuneina siitä vaellettiin narikkaan. Bongattiin jonottaessamme Sonata Arctican Elias narikkatiskiltä istuskelemasta :D Kun oltiin saatu tavarat, tarkistettiin kuinka paljon naamat olivat kärsineet Farewellistä, kipitettiin ulos, dumpattiin tavaroita autoon ja soitettiin sitten Antille että nyt oltais tässä ovella. Antti kertoi että hän oli antanut passit Battery-tytöille ja saadaan ne sitten Henkan ovella. Tyydyttiin tähän ja sit bongattiinkin Perttu joka hengas bussin ovella. Kipitettiin moikkaamaan herraa ja Paavo pölähti siihen myös ja kysyi lähdetäänkö niiden kanssa saunaan. Eivät sitten ottaneet, kyllä sauna olis kelvannut ;D Mikko pölähti bussista pihalle, ei kai se raukka ollut uskaltanut takas ulos kun fanit pyöri oven edessä. Mikolla oli selvästi kavala suunnitelma mun varalle, jonka herra yritti toteuttaa sulkemalla bussin oven johon nojailin. Toppinenkin tuli paidatta hakemaan kamojaan bussista, mut ei ilmeisesti osannut avata bussin ovea (lue: ei tiennyt numerokoodia) vaan pyysi Paavoa avaamaan sen hänelle. Jätkät siis painui saunaan, ja me oltiin jo palaamassa odotuspaikoille pois sieltä bussin ja rekan välistä, kun Paavo huus meille ovelta että pitäkäähän huolta noista espanjalaisistakin. Me luvattiin totella ja siirryttiin vakoilemaan lasiovia, joista näki taloon sisälle. Bändi kulkikin siitä ovien editse ilmeisesti hissillä saunaan ja vilkuttelivat mennessään. Käytettiin odotteluaikamme sosialisointiin, tuttu luxemburgilaisfani tuli kyseleen, että vieläkö muistetaan hänet ja juteltiin muutenkin esimerkiksi siitä että NSE olis kiva kuulla, ja toivottavasti DVDtä ei kuvata näiltä keikoilta, koska eturiviedustus sellaisessa ei juuri innosta. Seuraavaksi mentiin tervehtimään kolmea espanjalaisfania, äitiä ja hänen kahta teini-ikäistä tytärtään. Englannin osaaminen heidän puoleltaan ei ollut kovin huimaa, joten käytettiin kovaa ääntä ja lyhyitä lauseita. Kovasti olivat pitäneet keikasta ja jostain syystä tieto jatkobileistä ei ollut saavuttanut heitä, joten me valaisimme aiheesta :) Piirsin myös heiltä löytyneeseen Tampereen karttaan kulkuohjeet jatkobaariin, mikä oli tietenkin jännittävää koska ei todellakaan ole minun kotikaupunkini...

Aika matoi, ja lämmitelläksemme tanssahtelimme vähän Kengurumeininkiä. About 22.30 pihaan kaartoi taksi, ja osasimme varautua siihen että kohta joku tulee kenties ulos. Ja niin tulikin, Eicca kipitti esiin ison kassin kanssa ja oli matkalla vielä käymään Gloriassa moikkaamassa Cherryjä ennen jatkoille tulosa. Luvattiin nähdä herra vielä Henkassa ja kun taksi kaahasi pois, käännettiin keskustelu pääpiirteissään enkuksi. Melko pian kävellen liikkeellä olevat fanit (lue: kaikki muut paitsi me) lähtivät kävelemään Henkkaan päin, koska olimme melko varmoja siitä ettei Eicca viipyisi siellä kauaa, kun Cherryjen ilmoitettu soittoaika oli puoliltaöin. Koska olimme autolla liikenteessä, "uskalsimme" jäädä odottamaan vielä loppubändiä ulos. Aika kauan siihen meni, pihalle kurvanneet tilataksit saivat odotella asiakkaitaan. No, lopulta jätkien oli pakko tulla, sitä ennen ehdimme vielä opastaa crew:n jäseniä sisään pääsyssä. "You need to push the red button over there!" ja sillain. No, kun bändiläiset olivat siirtyneet ulos (Mikko naureskeli hienolle rivillemme "harmony sisters...!") kipitimme lämpimään autoon pieneksi hetkeksi ja suhasimme keskustaan.

Löydettyämme parkkipaikan kopistelimme pari korttelia paikalliseen Henkkaan. Poket vaan nyökkäsi kun mentiin sisään, ja hämmennyimme. Missä meidän passit, entä miksei ketään kiinnosta meidän paperit, paikka on k-24, ei kai me niin vanhoilta näytetä? No, passeja ei löytynyt ovelta eikä narikasta, poket arvelivat että eiköhän ne Battery-pimuilta löydy. Pienen luikertelun seurauksena onnistuttiin luovimaan baarin perälle, missä Batterytytöt hengasivat rajatun vip-alueen (jossa bändi istuskeli, paitsi Paavo joka istui rahvaan puolella) luona. Kun aloitettiin luovinta, Antti oli vielä porukassa, mutta selvittyämme perille Antti oli jo puolimatkassa baarin ovelle, kai nähtyään että me oltiin sisällä :D Batterytytöt olivat ihan ymmällään kun kysyttiin passeista, että ei he sellasia ole saaneet, ne on varmaan Antilla.... Että semmosta! No, Antti kai painui nukkumaan koska ei palannut, ja ei me hirveetä panikointia aloitettu kun kerran oltiin sisään päästy ihan kepeästi. No, baarissa soi älyttömän kovalla musiikki ja se oli täynnä lähinnä humalaisia keski-ikäisiä, joten ihan omalta paikalta ei tuntunut. Päätettiinkin siinä puoli 12 jälkeen suunnata Gloriaan juteltuamme sitä ennen keskenämme ja espanjalaisten kanssa. Nojauduttiin vip-aluetta rajaavat aidan yli sen verran että kysyttiin Eicalta plan B:tä sen varalta että ovella tulisi ongelmia. "Ensin sanotte pokelle, että mä käskin päästää teidät sisään. Jos se ei auta, niin jäätte odottamaan mua, niin sitten ainakin pääsette", kuuluivat herran toimintaohjeet. Pokattiin että sir yes sir ja oltiin just lähdössä, kun Paavo käänti ympäri (oli jutellut selkä baariin päin) tyyliin moi tytöt. Kerrottiin että oltiin juurikin lähdössä ja se taputti tällä kertaa mua lantiolle että menkääs sit. No mentiin :D 

Marssittiin Hämeenkatua pitkin Glorian oville, ja pysähtymättä sisään. Loistava plan B jäi siis käyttämättä! Saatiin paikat hyvästä pöydästä ja pian meidän jälken Eicca ilmestyi paikalle ja setti pääs alkamaan! Sen aikana erehdyin lähtemään tanssimaan melko hämmentävän herrasmiehen kanssa, mutta totesin hallitsevani ihan hyvin automaattisen harhailevien käsien pois tönimisen ;) Apojen jälkeen Cherry tuntui vähän vaisulta, mutta enpä tiedä mitä bändiltä vaadittaisiin että se toimisi saman iltana. Hyvä yritys anyway! Kiiteltiin Eicca ja Kirsi keikan jälkeen ja Eicca käski meitä nukkumaan hyvin. Painuttiin siis suorinta tietä autolle (vähän hidasettiin Henkan kohdalla että pitäiskö mennä sisään viel) ja ajettiin nukkumaan :)

Kun todettiin että meikkaus on parempi suorittaa loppuun paremmassa valaistuksessa, kipitettiin takaisin autolle ja moikattiin paikalle saapunut Teemu. Pakun takatila sai toimia pukuhuoneena kun kiskottiin mekot niskaan, ja sitten aloitettiin meikki-tukka-ruljanssi siinä vähän tuulisella parkkipaikalla ;) Heti kun oltiin valmiita, kipitettiin sisään ennen kuin tuli liian kylmä, vaihdettiin saappaat pikkukenkiin ja lykättiin takit ja muut kamat narikkaan. Hoiputtiin korkoinemme (paitsi Teemu tietenkin) yläkertaan ja saman tien kiusaamaan paitamyyjä-Jussia, joka ei selvästikään muistanut kuinka ihania me ollaan ;) H kuitenkin teki vähän ostoksia (minä ja L ei oltu varattu rahaa mukaan) ja jäätiin härnäämään Jussia siihen asti että muita asiakkaita alkoi ilmestyä enemmän. Siinä vaiheessa siirryttiin istumaan vilautusvaaran sisältäville sohville odottelemaan ovien aukeamista. Melko pian päästiin hyppelemään saliin, sisääntulomusiikkinamme Stam1nan Voima vastaan viha (jes!) vuorossa oli Illan Suuri Pettymys, meidän paikat, jotka oli siis myyty keskelle riviä, sijaitsivatkin äärimmäisinä oikealla. Onneksi rivi oli kuitenkin ensimmäinen. Ja, no, puolikin oikea, jos nimittäin tykkää Paavosta kuten me tykkäämme. Urputettiin kuitenkin paikkamokasta parille järkkärille, ja päästiin kuin päästiinkin hivuttautumaan pari paikkaa keskemmälle kuin kaksi idioottia (siis kuka oikeasti feidaa Apot) jättivät saapumatta eturiviin. Ei haitannut, lähemmäs Paavon pedaaleita ja pois kajarin edestä. Oltiin jo ehditty varustautua korvatulpin, melko poikkeuksellista ;)

Sitten lähti. Polttavin kysymys sillä hetkellä oli, saako intronauhan aikana itkeä. Hipit hyppelivät lavalle ja soittivat jämäkäksi aluksi putkeen uuden levyn vauhtirallit On the Rooftop with Quasimodo ja 2010. Totesimme viimeistään siinä vaiheessa että ihan hyvät paikat meillä on, kun Paavo väläytteli hymyään ihan nenän edessä. Korvatulpat saivat kyytiä jo ensimmäisen kappaleen aikana. Ei enää nelikymppisenä varmaan kuuloa tarvitse tai jotain. Eicca veti 2010 jälkeen perinteisen "KUOPIJJOO! Mahtavaa olla täällä!" -spiikin ja koska sellaista mikä toimii, ei tarvitse korjata, lähti Grace. Järkkärit oli etukäteen kieltänyt seisomisen ja allekirjoittaneella (samoin kuin H:lla ja L:llä) korkojen korkeus lähenteli 15cm, mutta kummasti sitä huomasi pian pogoavansa ihan kybällä. Kun Paavo käskee, on toteltava. Gracen loputtua Perttu hiippaili kultaiset bootsit jalassaan Eican mikin luo ja itselleen epäluonnollisen matalalla äänellä karjaisi että "KUOPIO PERKELE" ja sit lähti Master of Puppets. Sitä tunsi itsensä todella typeräksi heiluttaessaan nyrkkiä ilmassa pahimpaan hevikeikkatyyliin, mut sit kuitenkin istuu konserttisalipenkeillä... Oj då. Masterin jälkeen Eicca selitteli 18 vuoden historiasta ja kuinka uusilla levyillä on laulettuja biisejä ja hölönpölön, ja Tipe kipitti lavalle. Saatiin End of Me, jonka jälkeen Tipe kertoi kuinka Mikko oli soittanut hänelle keväällä 2009 ja pyytänyt Venäjälle laulamaan ja kuinka hän oli lähtenyt, jotta pääsisi laulamaan livenä tämän seuraavan biisin. I'm Not Jesus. Jessen jälkeen saatiinkin setin ensimmäinen suuri yllätys, kun Eicca spiikkasi Life Burns! -dvdltä tutuilla maneereilla... "Quutamo." Vähän piti tapailla En Vie:n sanoja päälle samalla kun yritettiin varjella meikkejä. Päästiin kyllä sitten jatkamaan normaaleilla urilla kun seuraavaksi lähti Betrayal soimaan.

Kauaa ei tuttu kaava pitänyt, vaan biisin outrona Perttu istui yksin lavalla valokeilassa ja soitti Kaunista ja Herkkää musiikkia (joka kuulosti vähän Forgivenessiltä, Conclusionilta ja sitten kyllä myös joltain ihan muulta.) Kaihoisista ja arvokkaista aplodeista, jotka sooloilua seurasivat, siirryimme pian räkänauruasteelle, kun Mikko ilmestyi sivuovesta saliin rumpunsa kanssa ja marssi Sacraa soittaen lavalle, jossa sellistit jo aloittelivat omaa osuttaan. Rystyset suussa onnistuttiin välttämään pahin naurunrähäkkä eikä häiriköity paljoa. Seuraavaksi Mikko sai käsiinsä kontrabasson, ja laski Beautifulin käyntiin kantavalla äänellä: "YKS KOL VIIS" ja hiukan taisi kolme naisihmistä räkättää tällekin typerälle läpälle. Mikko lähti lavalta kun Beautiful loppui, ja varauduimme henkisesti Bittersweettiin, mutta ei! Se oli tehnyt tilaa Nothing Else Mattersille. Emme valittaneet muutoksesta, mutta saatoimme hiukan kyynelöidä. Sitten olikin aika illan hupihetkelle, kun tuolit kannettiin pois ja Perttu sai mikin. Herra aloitti kehumalla kuinka kivaa on soittaa Suomessa, ja kuinka he soittavat täällä niin harvoin mutta sitten kun soittavat niin saamme heidän herkkuaan oikein paljon. What? Spiikki jatkui jonkin verran johdonmukaisempana, kun herra päätti esitellä bändin jäsen jäseneltä. Paavo Lötjönen, Kuopion oma poika, joka pitää suolistomme kunnossa koska on basisti. Eicca Toppinen, riffisellisti, joka työllistää hammaslääkäreitä koska kaikki sen soittama kuulostaa niin kamalalta. Hän itse, Perttu Kivilaakso, myös sellisti. Ja suoraan Suomen Keravalta, Mikko Sirén! Ja Mikon aplodien jälkeen sitten asiaan, eli paita pois (Pertulta) ja Last Hope. Seuraavassa välissä Eicca spiikkasi, että nyt teistä suurimmalla osalla menee neitsyys, koska luvassa on suomalaista trash-metallia eli roskamusiikkia. Bring Them To Light! Yhteisvoimin Tipe ja Eicca tämän kappaleen meille tulkitsivat, ja Tipe antoi Mikonkin vähän huutaa mikkiinsä. Eicca tais kyllä olla uskottavin örisijä kaiken kaikkiaan ;) Sitten saatiin toinen "Paavon Metallica-biisi", jota ei osattu odottaa kun Master oli jo tullut. Mutta kyllä vain, Seek & Destroy. Saatoimme kenties nousta taas ylös riehumaan, ja Paavon raajat näyttivät irtonaisilta kun mies koikkelehti miten sattui pitkin lavaa. Eicca oli myös kehittänyt rohkean lanneliikkeen tähän biisiin, me ihan kauhistuttiin ;) Setti ei voi päättyä ilman Inquisition Symphonya, ja karjuttiin takaisin myöntävästi kun Eicca tiedusteli tahdommeko metallia. Lisäväriä biisiin toi se, että Toppinenkin luopui paidastaan. Oujee. Tuolirokattiin tämäkin biisi alta pois, ja sitten noustiin taputtamaan ensin bändille kiitokset ja sitten hipit takaisin lavalle, ja se kyllä kesti :'D

Lopulta kuitenkin saapuivat taskulamput teipattuina selloihin ja kolkuteltiin Manalan porteilla. Seuraavaksi Tipe sinkosi takaisin lavalle ja I Don't Care soimaan. Piti taas nousta seisomaan kun kerran käskettiin. Keksin hyvän idean laulaa "I DO care" kertosäkeessä don'tin sijaan, niin sitten voi rauhassa killittää jätkiä laulaessaan ilman että valehtelee ;) Biisin jälkeen herrat halusivat katsella yleisöä, ja käskyttivät Pekkaa pitämään yleisön valot päällä koska haluavat nähdä kaikki hymyilevät kasvot. Sitten vielä vähän wanhaa tuttua, eli Vuorenpeikkojen tanssi. Eicca joutui vähän hakemaan spiikissä että mikäs tän biisin suomalainen nimi on. Perttu veti Maamme-laulun ekan säkeistön ja Paavo sai yleisön hiljennettyä ennen suurta kysymystään, eded me ei huudettu valmiiks että joo ollaan. L teki setin lopuksi vielä huiman syöksyn rumpukapulan perään että jäi jotain kouriintuntuvaa keikasta settilistojen lisäks. Sit narikkajonoon, kengät matalampiin ja ulos. Teemu lähti siinä vaiheessa kotia kohti, me muut suunnattiin bäkkärin oville.

Juuri kun hypeltiin oven viereistä katosta kohti, Perttu luikki tupakalta takaisin sisään. Noh, ei se mitään, meillä olisi koko yö aikaa ;D Meidän lisäksi siinä istui odottamassa pari viisitoistakesäistä (myöhemmin nimillä Nanni ja Laura) joilla oli kai ollut melko järisyttävä keikkakokemus (ihan ymmärrettävää!) kun tytöt pyrki kovasti nyyhkyttämään ja tahtoivat jakaa kokemaansa muille ihmisille puhelimen välityksellä. Olivat napanneet toisen rumpukapulankin ;D Saatoimme vähän täteillä, kyseltiin että olikos teillä ensimmäinen keikka ja plaaplaaplaa... Tytöillä oli vähän paniikki kun juna kotiin Iisalmeen lähti 23:07 (tjsp, kello oli jotain 21.30) ja halusivat ehdottomasti nähdä tyypit ennen sitä. Ja jätkät oli etanamisen hitaita, koska sauna! Me tädit tietenkin häirik... ilahdutettiin säkenöivillä jutuillamme crew:ta, kuten tour-manager Anttia joka jopa hienovaraisen vihjailun jälkeen muisti meidät. ("Tänään ei oo sentään niin kylmä kuin viimeks!" "ai olitteko te täällä viimeks?" "ei, mut Lahdessa. Ne laulavat hullut" "öö.. eikun joo, nyt mä muistan teidät!") Paavo ilmestyi tuttuun tapaan ensimmäisenä ulos ja suoraan meidän halattavaksi, mut sen jälkeen annettiin se Nannin ja Lauran käsiin ;D Mitä nyt saatettiin kaikella rakkaudella kuittailla jostain Mikko from Kerava -läpästä ja muusta. Kun lapsosten juna-ahdinko selvisi Paavolle, se kertoi Mikon ja Pertun olevan saunassa mutta käski paitamyyjä-Jussin mennä sisälle ja käskeä Eicca ulos käymään kahden nimmarin ajaksi. Jussi totteli, mutta ei Toppista näkynyt vaikka sen ääni selvästi läheni välillä ovea. Jatkoimme siis ilonpitoa tyttöporukalla.

Me houkuteltiin Jussi uudelleen asialle (se ei siis notkunut meidän seurassa koko aikaa, vaan kävi tupakalla useaan otteeseen) puoli yhdentoista jälkeen että hipitihoi, käypäs nyt katsomassa mihin Eicca jäi. No, Toppinen oli ilmeisesti päättänyt mennä saunaan... Siinä vaiheessa tyttöjen piti oikeasti päästä lähtemään etteivät myöhästy junasta, joten otettiin nimet ja etanapostiosoite ylös ja luvattiin hommata nimmarit Eicalta. Sitten vaan viihdytettiin toisiamme ;D Juteltiin mukavia ulkomaalaisen crew-hippiäisen kanssa (myöhemmin kävi ilmi, että kyseessä on skotlantilainen guru, esim. Bryan Adamsin kitarateknikko) ja kiusattiin lisää Anttia ja Jussia. Yllättäen Mikko pölähti ulos Perttu vanavedessään, ja meidän vaihtaessa kuulumisia Mikon kanssa Perttu luikki karkuun. Kyseltiin Mikolta vähän apuja jatkoille pääsyyn, kun viralliset jatkot oli k-20 paikassa ja vain mulla riitti ikä. Mikko ohjeisti meidät eteenpäin Antin puheille neuvoa kysymään. Meidän ideana siis lähinnä oli, jos voitaisiin kulkea samalla ovenavauksella baariin niin ettei meiltä kenties kysyttäisi papereita... Todettiin sitten että tietenkin me voidaan aina näyttää tissit pokelle, ja Mikko kadotti konseptit ihan totaalisesti, se aukoi hetken suutaan kalatyyliin ja sanoi että voitte te toki niinkin tehdä. Noh, Antti tuli samassa pihalle Eican kanssa joten halattiin vielä Mikko ja mentiin haukkumaan Eicca lyttyyn Nannin ja Lauran feidaamisesta. Ei herra hirveämmin selitellyt, mutta kirjoitti nätisti nimmarit. Eipä me sitten Eicalta muuta oltu vailla, suunnattiin kauriinkatseemme Anttiin. "Voi hitto kun tässä on nyt se ongelma että mä oon pakannut jo kaikki passit joilla olisitte voineet päästä sisään!" ja me yritettiin selittää mitä lähinnä oltiin ajettu takaa tällä pyynnöllä. Antti ei kuitenkaan kuunnellut, vaan käski kaivamaan puhelimen esiin että nyt ottakaa numero ylös ja ilmoittakaa huomenna nimi niin hän hoitaa meille Tampereelle afterparty-passit. Öö okei? H lykkäsi sille kännykkänsä ja tallensi numeron.

Kun asia oli sitä myöten hoidossa, päästettiin kundit kulkemaan rauhassa loppumatka bussille ja kirmattiin Henkkaan kokeilemaan josko meidän karisma toimisi. Poke kysyi papereita, mutta ei ilmeisesti osannut laskea koska H:n paperit (L oli unohtanut omansa autoon) kelpasi ja päästiin sisään. Hypeltiin portaat alas rokkimusiikin saattelemina ja kun bändi kysyi että pääsitte sitten sisään niin väitettiin pokkana että joo kun näytettiin tissit niin ei kyselty. Mikko hämmentyi asiasta sisälläkin aika pahasti. Juteltiin hassuja Mikon kanssa, sitten blokattiin Pertulta kulkuväylä ja juteltiin senkin kanssa. Alkuun heittämäni "mitä mies?" johti keskusteluun siitä kuinka herra oli ainakin viimeksi tarkistaessaan mies. Kävi myös ilmi (se kyllä oltiin osattu arvatakaan) että pakollinen baarihengaus ei miekkosta juuri kiinnostanut. Ilahtui tosin, kun kerroimme ettei sponsorijatkoja ole kuutta iltaa. "Sen sijaan meistä et pääse eroon koska me ollaan joka ilta paikalla!" ja herra kysyi että tahdotaanko me rehellinen reaktio tuohon, ilmeisesti oli siis sitä mieltä että me ollaan sekaisin. No, todettiin kuitenkin että toki, jolloin herra sanoi jotakuinkin näin: "no jos te ootte tarpeeks hulluja katsoaksenne kuus keikkaa putkeen samoja naamoja, niin en mä estä. mä oon itekin joka ilta paikalla." Ai ootko nyt ihan varmasti? Perttu vielä kääntyi kertomaan Mikolle että "hei nää on tulossa joka ilta keikalle!" ja Mikko vaan nyökkäili että joo tiedän. "soitetaanks ihan niiden kiusaks joka ilta sama setti?" ja niin itseasiassa soittivatkin Kuopion jälkeen :DD Jätettiin hassut pojat juttelemaan keskenään (ja kännisten keski-ikäisten kanssa) ja suunnattiin Paavon luo.

Paavo istuskeli yhdessä pöydässä ja kysyi että mitäs tytöt, ja me tietty vakuutettiin että kova meno. "ja tiukka etukeno?" ja esiteltiin sit että joo, tällainen. Jotain se sit kysy seuraavaksi että mitäs te olette vailla, eikä meinannut uskoa kun sanottiin että ei mitään. "Ai että hymy riittää?" ja virnuili, mutta ei kuitenkaan halunnut sitten hymyillä kameralle jonka H kaivoi esiin, sano vaan että eiii kuvia. Heitin siinä vaiheessa sitten että no tietty voisin ottaa tähän pusun ja osoitin poskeani räpsytellen ripsiäni ;D "ai se riittäis vai ;)" "no joooo" ja lisää pikkutyttöräpsytiräpsyä. Seliteltiin vielä että meillä on 15. keikka ja Paavonkin mielestä se oli sitten pusukeikka ja sain pusuni. H ja L tietysti totesi siinä vaiheessa että heille kans. Paavo haistoi tarkkanenäisenä että H oli juuri värjännyt tukkansa, ja oli hassua kun me ei L:n kanssa kunnolla kuultu mistä oli kyse, nähtiin vaan että Paavo selittää jotain ja sivelee kulmakarvojaan. (Baarissa soi hippasen liian kovalla musiikki.) Pointti oli siinä että hän oli itsekin juuri värjännyt. Vähän aikaa siinä jatkettiin juttua tällä tasolla, sitten Paavo kysyi meidän suunnitelmista ja kävi ilmi että aiotaan ajaa Valkeakoskelle yöksi. No Paavo säpsähti ja alkoi tosi isälliseksi/setämäiseksi, selitti että siellä ja siellä on sitten paljon hirviä ja kun pääsette sinne asti niin ajakaa tosi varovasti ja väsyneenä ei sitten saa ajaa ja... Me vakuuteltiin että ajetaan varovasti ja vaihdetaan kuskia tarpeeksi usein, ja tyyntyneenä Paavo yritti taputtaa L:ää lantiolle että menkääs sit kotia kohti. L vaan oli sattunut lainaamaan mun hyperpöyheää tyllihametta, ja Paavo hämmentyi: "eihän täällä tuu mitään vastaan!" ja huitoi aikansa mutisten ettei hame lopu koskaan. Me naureskeltiin ja siirryttiin sitten pikkuhiljaa eteenpäin, eli moikkaamaan vielä Eiccaa. Eicca tervehti iloisesti että pääsitte sitten sisään ja selitettiin sama tarina kuin Mikolle. Eicca järkyttyi. Kiitettiin keikasta ja juteltiin seuraavan illan jatkorupeamasta, kun Tampereelle oli luvassa after-afterparty-partyt Cherry & The Vipersin tahdissa ja Eicca tahtoi tietää että ollaanko me tulossa. Luvattiin tulla jos suinkin päästään sisään (k-22) ja Toppisen poika vaan virnuili että näyttäkää sielläkin tissit niin etteköhän te pääse. Joojoo, naurahdettiin mennessämme ja vilkuteltiin muillekin pojille kun luovittiin ulos. Kiitettiin pokea, kipitettiin autolle, vaihdettiin mekot t-paitoihin ja verkkareihin ja ajettiin kolmen kuskin taktiikalla Valkeakoskelle hyvän musiikin tahdissa ja päästiin aamuviiden maissa nukkumaan :)

Mutta sitten tuli Jurassic! J ylipuhui mut festariseuraksi kun ei halunnut mennä yksin, mutta loppujen lopuksi mikkelöitynyt ystävämme L liittyi myös seuraan neljän tampesterilais-kaverinsa kanssa. Tämä takasi meille myös yöpymispaikan Mikkelistä, hurraa! Käännettiin J:n kanssa autonnokka kohti Mikkeliä aamukymmenen maissa lauantaina, ja molemmille melko tuntemattomaan kaupunkiin saavuttiin ennen yhtä. L ja kumppanit olivat vasta Lahden korkeuksilla, joten jätettiin auto talon eteen ja etsiydyttiin huimilla suunnistamistaidoillamme keskustaan etsimään ruokaa. Päädyttiin eksoottiseen vaihtoehtoon, nimittäin Kotipizzaan. Ahmittiin kupumme täyteen ja mentiin vähän tutustumaan mikkeliläiseen nuorisomuotiin, ennen kun hypeltiin takaisin kämpille, ja pian L & co kurvasivat paikalle. Raahattiin massiivinen kamamäärämme sisään, etsittiin 20 minuuttia auton avaimia (pihan ja rappukäytävän nuuskimisen jälkeen löytyivät lopulta kuskin kolmeen kertaan tarkistetusta laukusta), katsottiin telkkarista Sillä Silmällä ja kaiken kaikkiaan vaan tapettiin aikaa, kunnes lähdettiin neljän maissa kohti Matkakeskusta, josta oli ilmainen bussikyyditys festarialueelle. Päästiin paikalle, ilahduttiin Apocalyptican keikkamainoksista ja saatiin rumat pinkit rannekkeet. Poijjaat (3 kpl) halus hypätä benjihypyt, joten tuijoteltiin jonkin aikaa taivaalle niskat kenossa, sitten minä ja J karattiin kohti lavoja.
Ensimmäisenä hyvänä bändinä lavalle kiipesi Stam1na. Oltiin J:n kanssa onnistuttu jotenkin päätymään toiseen riviin, ja luonnollisesti kahden pitkätukkaisen ja -vartisen herran taakse. Yritettiin sitten väleistä kurkkia mitä tapahtui. Vielä ennen keikan alkua paikannettiin L ja muut vähän taempaa. Keikka oli... visuaalisesti mielenkiintoinen, koska kaikilla pojilla oli ns. parhaat päällä. Löytyi mm. "morsiusmekko", eli valkoinen tylliunelma, pinkki tylliharsohame, Hyrdellä oli jo kesäkuulta tuttu trikooasu, ja saman asun kopio löytyi parilla eri värityksellä. Lisäksi keikan aikana saatiin "nauttia" alastomista miehistä, kun kaksi crew-henkilöstöön kuuluvaa herra ilmestyivät juoksentelemaan ja heittelemään vesi-ilmapalloja täysin ilkosillaan. Myös Hyrde soitti viimeisen biisin alasti. Lisäksi Medeian tyypit ilmestyivät kesken keikan lavalle karhu-puvuissa näyttämään yleisölle mallia.... Tekivät mm. kuperkeikkoja ja ihm.. karhupyramidin ;D Musiikillisesti keikka ei ollut ihan terävintä laatua, jätkillä taisi olla pikkusen liikaa pohjia alla. Hyrde unohteli sanoja melko lahjakkaasti ja sitä rataa. Kyllä muhun uppos silti :D Kun herrat lopulta poistuivat lavalta, hipsittiin sivummalle pitämään leiriä. J kirmas aika pian ihmettelemään Mike Herreraa toiselle lavalle, me muut leikittiin ruohosotaa. Mentiin kuitenkin hyvissä ajoin etsimään paikat Apulautaa varten.
Apis oli kyllä omassa hyvässä iskussaan. Ei mikään tajunnanräjäyttävä erikoissetti, mutta oikein kivaa hyppimistanssausmusaa. Kuultiin hittien lisäksi mm. Amerika ja Ahdistaa, josta ensimmäistä kukaan muu seurueestamme ei kai tuntenut.... Hetken tunsin itseni tosi guruksi faniksi ;D Piiskailu lopetti mukavan setin, ja taas hypeltiin sivummalle. Seuraavaksi edessä oli piiiitkä tauko, kun esiintyjinä olivat Medeia-Soilwork-Cheek, joten kun istuminen maassa kävi liian kylmäksi, lähdettiin tutkailemaan kojujen tarjontaa (joka oli melko mitätön) ja vain tappamaan aikaa. Lämmittäytymismahdollisuuksia etsiessämme päätettiin käydä YleX:n clubi-parakissa, eli siis pienessä, täpötäydessä parakissa joka oli täynnä porukkaa ja savua ja siellä oli DJ :D Suurin osa porukasta jänisti, mutta luovin sisään Eemilin ja Timon kanssa tiukasti käsi kädessä, koska siis porukkaa oli todella paljon hyvin pienessä tilassa. Bailattiin siellä 5 minuuttia, joka riitti hyvin lämmittelystä, ja palattiin sitten ulos. Pojat kävi vielä ostamassa ruokaa, sitten siirryttiin pikkuhiljaa kohti päälavaa, kun Soilwork oli jo lopettelemassa ja haluttiin varata hyvät paikat. Esittämällä hevareita hivuttauduttiin viimeisten biisien aikana tokaan riviin, ja sitten alkoi odottelu... Soilwork oli soittanut yliaikaa joten toisella lavalla Cheek soitti yliaikaa joten Flogging Mollyn aloitus myöhästyi. Ehdin vetästä massiivisen herneen nenääni takanamme tupakoivista pikkuteineistä, ja muu yleisö alkoi protestoida Cheekin venymistä vastaan rytmikkäin "Cheek on paska!" -huudoin. Stage manager hajosi sille ihan totaalisesti, ja käänsi ilmeisesti viestin vuoroaan odotteleville bändin jäsenille, joista yksi kävi kohottamassa meille tuoppiaan kiitokseksi tuesta :D
Lopulta juontaja ilmestyi lavalle ja sitten se oli menoa.... Ensimmäiset muutamat biisit meinattiin kyllä kuolla, kun porukkaa oli ihan pipona pusertamassa joka puolilta ympäriltä. Yritettiin pari kertaa J:n kanssa karata kauemmas, mutta ei meistä kumpikaan saanut jalkojaan sen vertaa maahan että se olisi onnistunut. Mikäs siinä sitten, hytkyttiin massan mukana kun ei muutakaan voitu, kunnes sopivassa suvantovälissä jalat tantereeseen ja pakoon ;) Ei kuitenkaan lähdetty kauas, vaan etsiydyttiin muutama metri taaksepäin alueelle, joka aiemmin päivällä oli toiminut pittinä. Nyt sen täyttivät tanssivat ihmiset, löytyi käsikynkkähyppelyä, letkanjenkkaa ja rivitanssia. Oli aika siistii, sinne siis vaan mukaan! Sieltä ei kyllä sitten oikeasti päässyt pois :D Aina kun irrottautui sen hetkisistä tanssikavereista ja lähti hivuttautumaan sivummalle, huomasi yhtäkkiä olevansa taas keskellä riviä ja tahdissahan ei voi olla hyppimättä vaikka oikeastaan ei enää jaksaisi nostaa jalkoja yhtään. Ah well, oli hauskaa. 10 minuuttia ennen keikan loppumista onnistuin luovimaan pois, kun tuntui siltä että jalat pettää alta ja silmissä hämärtyi. Viimeisillä voimillani tanssahtelin vesipisteelle ja kummasti piristi tunkea pää jääkylmän vesihanan alle. Oli nääs ilmakin vähän kylmä. Venailin miksauskopin takana muita, ja sitten lähdettiin J:n ja L:n kanssa kämpille. Muut jäivät vielä katsomaan (yök) Raappanaa. Puhuttiin bussijonossa hassuja ja takana jonottava herra liittyi myös keskusteluumme vetopasuunoiden miehekkyydestä. Perillä L:n luona tehtiin pizzapohjaa, ja minä painuin nukkumaan ennen pizzan valmistumista, koska halusin olla ajokunnossa aamulla :D Aamulla möngittiin hyyvin väsyneinä ja kipeinä ylös ja selvittiin liikkeelle J:n kanssa ennen kymmentä. Yritettiin mukamas välttää puhumista kotimatkalla mutta eihän siitä mitään tullut.

Astelin sisään porteista vähän ennen seitsemää ja katselin Rhino Bucketsin vikat biisit. Alue oli ihanan pieni ja jotenkin söötti, verrattuna esim Proväänssiin joka on niin tolkuttoman iso ja massiivinen. Ulkomaista puhumattakaan. Anyway, pikkulavalla aloitti sit Paleface ja kyllähän sitä siinä kuunteli. Ostin huivin turbaanitarkoitukseen ja hengasin, katselin palaneita ihmisiä ja kärsin karseista vaatemokista. Harmitti ettei ollut ketään jonka kanssa kommentoida ;) Ennen kahdeksaa etsin sopivan paikan päälavan edestä, ja melko pian Paleface lopetti ja festarikansa vyöryi ympärille. Semirasittavan juonnon (herran tähden, oliko festarijuonnot viime kesänäkin noin huonoja?) jälkeen saatiin Stam1na lavalle, ja elo oli riemuisaa. Huomion vei alusta alkaen herra Hyyrysen asu, miekkonen oli ottanut musikaalilavoilta mallia. Jalassa oli sellaiset lahkeista levenevät trikoot joita oli koristeltu punaisilla paljeteilla, ja paita käsitti vain olkaimet ja kylkipalat. Melkoinen ilmestys, siis. Keikka oli musiikillisesti miellyttävä, uutta ja vanhaa soitettiin sulassa sovussa. Kuultiin myös vähän covermateriaalia, kun kundit innostuivat aloittamaan encoren Symphony of Destructionilla. Päällimmäisinä mieleen jäivät lisäksi Vapaa maa, Maalla, merellä ja ilmassa, Hammasratas ja aina yhtä viiltävä Likainen parketti. Tykkäsin myös Hyrden elekielestä ja Olkkosen "hei mulla on nyt soolo niin soitan sen täällä nurkassa ettette häiriinny" -mentaliteetista. Rumpali-Velin valitteli viiksistään ja siitä että joutuu koko keikan katsomaan Hyrden paljettipersettä :D Pitti pyöri melko tasaisesti koko keikan, mikä vähän hankaloitti näkemistä välillä. Olin pitin edessä, eli aina välillä tuli sinkouduttua eturiviä päin kun joku tönäs takaapäin. Ja aina kun tuli tietynlainen kohta, kaikki hikiset, känniset paidattomat urokset vyöryy mun ympärille ja osittain yli huutamaan. Yh sitä hien määrää, teki mieli pistää huppari päälle etteivät olisi koskeneet ihoa xP Mutta joo, keikkaelämää ja sillain. Mahtavaa musiikkiSa, mahtavia spiikkejä. ("Eemil ei spiikkaa klubikeikoilla kun siellä on niin vähän väkeä että sitä häiritsee kun homma menee poliittiseksi.") Onneksi oli niin hyvä setti, koska seuraavana vuorossa oli toisella lavalla Petri Nygård. Alkuperäinen ideani oli karata mahdollisimman kauas, mut sitten edestä avautui aitapaikka niin jäin sitten siihen notkumaan ja yritin olla kuuntelematta. Kuulin kyllä ihan liikaa, enkä mä oikeesti osaa kuin ihmetellä että tuossako on Suomen suosituin artisti tänä kesänä. Voi herran tähden. Noh, onneksi mikään ei kestä ikuisesti.

Illan päätti iki-ihana Apulanta. Ne juonsi lavalle joku ärsyttävä hyttynen jolla oli vielä ärsyttävämpi ääni, mut onneks se ei puhunut liian pitkään. Mulla olis settilista jossain mut perhana koira on kai nyysinyt sen yön aikana kun sitä ei löydy! :'D En siis muista aloitusraitaa, paitsi että se ei ollut Vääryyttä!!1!. Apiksella on niin paljon hittejä että niitä tulee väkisinkin monta settiin, mut soittivat myös ei-niin-radiohittejä, kuten Aurinkoon ja Pala Siitä, mikä oli mahtava yllätys. En oo tainnut kuulla sitä ennen livenä ja se on about mun lempibiisi siltä levyltä :D (Roudan, Laululinnun, Kaukaa lähelle:n ja.... no okei, se on aika hyvä levy.) Po-po-poistuisitkon ja Piiskan välissä kuultiin myös vähän Ilona?:aa ja voi että kun se on niin söpspöps. ...Silti Onnellinen oli kans kiva, varsinkin kun takana oli ärsyttäviä tunkevia ihmisiä. "Ja mun olo on väkivaltainen, mutta silti varmaan onnellinen" vaan kuvaa yleistä keikkafiilistä niin hyvin ettei mitään rajaa ;) Piiskan jälkeen sit tosiaan ruinasin vielä settilistan. Ällötys tuli kysymään paljolla myyn sen, mutta ei suostunut maksamaan kymppiä joten mine it is. Sit lähdinkin porukan mukana valumaan uloskäyntiä kohti, ja jäin odottamaan J:tä, joka oli duunissa ko. festareilla ja pääsi vasta tunnin kuluttua :P Keräsin epäluuloisia katseita poliiseilta kun istuskelin tukka silmillä, aurinkolaseissa ja huppu päässä pimenevässä kesäillassa :D No prkl, oli hyttysiä ja olin jättänyt rillit kotiin joten vaihtoehdot lasien suhteen oli vähissä. Ennen kun J pääsi pois, näin vielä lähtöä tekevät Stam1nan pojat ja kävin kehumassa Hyrden keikka-asua. "Haluutsä sen?" no en nyt sit kuitenkaan halunnut ;D Sit käppäiltiin J:n kanssa about 4km matka meille ja soitettiin vielä matkalta hätänumeroon kun bongattiin lievästi pelottava kuljetus, kun kolme umpikännissä olevaa keski-ikäistä surrutteli ohi skootterilla. Todistettiin kanssa yks kaatuminen. Sit vaan kotiin päästyä iltapalaa ja nukkumaan...

Apiksen jälkeen ajateltiin S:n kanssa että nyt olis jäätelön aika (Narinkkatorilla oli meneillään Olivia-päivät ja SV:n mukaan siellä jaettiin ilmaista jäätelöä), joten jätettiin SV ja ystävänsä Marika nauttimaan von Hertzen Brothersin progeilusta ja karattiin tutkailemaan mitä Olivian teltasta löytyi. Ehdittiin maistella ilmaisia juustoja ja mehuja ja osallistua muutamaan kilpailuun, kun J soitti että oli viimeinkin selvinnyt keskustaan. J:llä vahvistettuna seurasimme muotinäytöksen ja kommentoimme ehkä vähän suureen ääneen, keräsimme muutaman kummastuneen katseen. J osallistui vielä muutamaan kilpailuun, sitten käytiin ulkona hakemassa limua ja sitten lopulta jätskijonoon. Jätskeillä ravittuina lähdimme ulos taistelemaan tuulta vastaan, aikomuksenamme käydä eräässä kenkäkaupassa. Kauppa oli kuitenkin kiinni, joten ei muuta kuin Kampin läpi ja takaisin Lasipalatsinaukiolle, missä bongattiin nopeasti SV ja Marika ja mentiin porukalla edemmäs odottelemaan Samuli Putroa. Samuli oli ihana niin kuin aina, S oli ensikertalainen ja vilkuiltiin vähän kaikki sen ilmeitä, kun sanoitukset nyt on vähän muuta kuin moiselta nuuskamuikkushipiltä voisi olettaa. Vähän saatettiin J:n kanssa huokailla kans Sami Kuoppamäen perään, mutta hyshys siitä ;D Samuli päätti keikkansa kaatumiseen, ja me alettiin pohtia jatkosuunnitelmia. Päädyttiin lopulta leffaan katsomaan uusi Pirates of the Caribbean ja leffan jälkeen henkilökunta totesi että meillä tais olla hauskaa. Ehkä me naurettiin liian lujaa?