Avobemari (katto pidettiin kyllä kiinni) alle ja kohti Helsinkiä! Lähdettiin aikaisin aamulla, eli siinä puolenpäivän jälkeen. Käytiin mun luona vaan tiputtamassa kamat ja valikoimassa niistä illaksi tarvittavat, ennen kuin kuski soitti että on alhaalla. Mentiin siis vanhempieni luo syömään ja valmistautumaan, koska myös äitini ja siskoni olivat tulossa keikalle ja näin ollen emme olisi mahtuneet nelipaikkaisiin kulkupeleihin porukalla ;) Pari tuntia siinä meni juostessa kun viisi naisimistä pistää itseään keikkakuoseihin, aseistuksenaan ainakin eyeliner, puuterihuiskut ja piippaussakset ;) Lopulta päästiin kuuden jälkeen matkaan ja puoli seitsemän jälkeen kurvattiin parkkiin Finlandia-talon taakse.

Kopisteltiin korkoinemme ovelle, bongattiin matkalla Kirsi ja lapsensa ja pian jo ihasteltiinkin taloa sisäpuolelta. Siinä taivastellessa vaihdettiin pikkukengät jalkaan ja käytiin viemässä kamat (ilmaiseen!) narikkaan. Ohjeistivat myös hienosti että mistä ovista meidän kannattaa kulkea sisään saliin :) Vaelsimme siis peremmälle taloon ja ihailtiin yksillä pojilla päällä olevia pelipaidan tyyppisiä Apopaitoja. (Myöhemmin kävi ilmi että kyse oli erään bändiläisen jälkikasvusta.) Löydettiin myös Evgenia, joka oli nauttimassa yleisestä fiiliksestä ja tutustumassa taloon, lippu löytyi vasta seuraavan illan konserttiin :) Ev lahjoi meitä suklaalla ja sovittiin tapaavamme neito keikan jälkeen jatkojen merkeissä. Suuniteltiin myös Jussin moikaamista, mut jonoa oli merch-pisteellä sen verran että jätettiin mies puurtamaan. Raahauduttiin kohti oikeita ovia, ja moikkasin muutamaa työkaveria matkalla. Olivat ilmeisen hämmästyneitä, 13cm korot, mekko ja kunnolla kammattu naama olivat selvästi melko kaukana duuniedustuksestani ;) Salin puolella saatiin vielä siksakata hirveä määrä portaita kohti eturiviä, ja ehdittiin suu auki (no minä tietysti haukottelin tylsistyneenä kun olin käynyt salissa jo, eikun..) ihailla salia. Taustamusiikkinamme luonnollisesti vanha tuttu Stam1na. Ja jos Tampereella lava oli lähellä eturiviä, nyt soittajat olisivat sylissämme. Pystyimme kepeästi lepuuttamaan jalkoja lavalla jos olisimme niin tahtoneet ;D Puoli kahdeksan maissa Hallelujah hiljentää yleisön ja sali pimenee.

Quasimodo ja kakstuhattakymppi sujuivat taas välispiikeittä, sitten "Hyvää iltaa Helsinki" kaikui salissa. Kuulosti kovin mukavalta näin pk-seutulaisen korviin. Seuraavaksi Grace, meillä oli kunnon bileet penkeillämme istuessa, pitkään saimme odottaa ennen kuin Paavo käski nousemaan ylös. Aikaisemmin ei voi nousta. Kukaan muu ei totellut, joten otimme kunnian itsellemme kun seuraavan päivän Ilta-Sanomissa luki että "jo ensimmäisten kappaleiden aikana eturivin yleisö nousi tanssimaan..." Totuttuun tapaan seuraavaksi toteltiin taas sätkynukkemestaria. Seuraavaksi Tipetii marssitettiin lavalle ja End of Me lähti käyntiin. Tipe spiikkas seuraavan biisin, siis I'm not Jesuksen ja niin sitä taas laulettiin ja allekirjoittaneen tapauksessa myös ilveiltiin lavan suuntaan sanomaan eläytyen. Kun oli aika spiikata Quutamo sisään, Eicca joutui oiken miettimään, että miltähän levyltä tämäkin biisi on. Koitettiin kuiskia oikeaa vastausta ja lopulta Eicca itsekin päätyi tulokseen, että olisko ollut Apocalyptica -levyllä, tai ainakin jollain Apocalyptica-yhtyeen levyllä. Tämä biisi olisi ollut hienoa kuunnella silmät kiinni, mutta Pekka oli rakentanut niin hienot valot ettei raaskinut.  Quutamoon yhdistettiin Pertun sooloilu, ja jo sen aikana yritimme bongailla rumpalismiestä. Sinne hän oli kavunnut yhdelle parvelle roudauskeissin päälle ;) Sacran herkän synkistelyn jälkeen Eicca joutui taas rupattelemaan hetken sillä aikaa kun Mikko viipotti alas lavalle. Kun Keravan Quasimodo lopulta seisoi lavalla kontrabassoineen, piti Toppisen vielä härnätä lässyttämällä "yks kol viis" ja me yritettiin olla hihittämättä kovin kovaa. No, kyllä Mikkokin joutui hetken kasailemaan itseään ennen kun sai biisin laskettua käyntiin. Nyyhkyputki täydennettiin vielä Nothing Else Mattersilla, ja ainakin eturiviin kuului kuinka sellistit lauloivat.

Jälleen Perttu repi meidät irti nyyhkytunnelmista esittelemällä bändin. Hyvä niin, muuten oltaisiin varmaan unohdettu nimet... ;) Kun sellistit oli esitelty, paljasti Perttu jotain suurta: nykyään rummut ovat oleellinen osa yhtyettä! "Keravan Copperfield" saatiin lavalle valtavien aplodien saattelemana ja sitten rokattiinkin jo täyttä häkää Last Hope. Eicca yritti sen jälkeen huijata yleisöä väittämällä että seuraavaa biisiä eivät ole soittaneet pitkään aikaan, mut me oltiin kyllä vahvasti sitä mieltä että vuorokausi on aika lyhyt aika. Fish Eye, siis. Osasimme jo odottaa että seuraavaksi on Seekin aika, ja ryhdistäydyimme odottamaan hyppykäskyä Paavolta. No, ei biisi edes ehtinyt alkaa kun se vempula jo pysähtyi eteemme että hipitihoi, ja mehän ponkaistiin ylös sitä vauhtia että lähellä seissyt JV oli ollut silloin(kin) ihan varma että nt luo lentää lavalle. Ei kai me sellaista..! Inskan metalliset melodiat vielä perään, taas yritettiin lavalta vakuutella että viimeinen biisi mutta joku muu meidän lisäksi huusi välittömästi että eikä ole :D Hyvä sinä mystinen miesääni!

Teippaustauon jälkeen kolme sellistiä marssi lavalle. Paavo ja Eicca osoittelivat taskulampuillaan yleisöä, Perttu itseään voidakseen rauhassa väännellä naamaansa ;) Manalan portteja kolkuteltiin antaumuksella, ja sen perään Tipe kirmasi lavalle huutaen "Haluan nähdä kaikkien kädet ilmassa, ja nyt ylös sieltä!" Yes sir! I do care, ja jäimme seisaallemme odottamaan Peikkoa. Vilkuiltiin taaksemme ja huomattiin että niin jäivät muutkin, mahtavaa! Tänään Toppinen ei joutunut miettimään biisin suomalaista nimeä, ja pääsimme aloittamaan Peikkotanssin, eli sormien heiluttelun Pertulta opitulla tyylillä. Saatoimme myös laulaa mukana. Jälleen Peikon jälkeen lavalle kannettiin tuoleja, joten osasimme varautua Tampereen tyyliseen herkistelyyn ja Farewell soi kauniisti.

Vieressämme istuneet suunnittelivat jo ennen keikkaa settilistan nappaamista, kahden keikan kokemuksella nappasimme listat talteen ja jatkoimme matkaamme kohti salin ovia ja narikkaa. Bongasin käytävältä Miksun ja Ronjan, ja vähän piti toki fiilstellä keikkaa heidän kanssaan ennen narikkajonoon siirtymistä. Ennen pitkää olimme tavaroidemme kanssa penkillä vaihtamassa kenkiä ulkoiluun sopiviksi. Kirsi ja pojat pyörivät aulassa tuttujensa kanssa, porukassa oli myös kaksi kyytä, Cherry&Vipersin kitaristi ja basisti nimittäin. Siirryimme siitä oletetulle poistumisovelle ja sieltä Ev tuli meitä jo vastaan. Matkalla näimme AMB-K:n tupakoimassa ovien läheisydessä, eli ilmeisesti sellistien lähipiirit olivat hyvin edustettuina. Odottelimme ovilla pitkään, näimme muutaman vartijan kulkevan talon sisällä ja muutama kävi ulkona  tupakoimassa. Herrojen siirtyessä takaisin sisälle kuulimme pätkän keskustelusta "toisten kun tarvii tehdä töitä leipänsä ansaitakseen", viitaten ilmeisesti eräisiin muusikkoihin joita vaan odottaa naiset oven takana, musiikkihan kun ei ole mitään työtä ;) Kun ketään ei näkynyt missään, siis muusikkoja tai crew:tä, kävimme kiertämässä talon, josko on joku toinen ovi mistä kulkevat ja missä käyvät tupakoimassa. Ei löytynyt, mutta mieleeni muistui, että Musiikkitalolla on kyllä myös rekkahalli. Eikä aikaakaan, kun Finlandia-talon parkkiksen tuntumille kaartaa taksi. Sitten toinen. Ja vielä kolmas. Naureskelimme, että kaikki on tilanneet yhden taksin koska ovat tapelleet bäkkärillä ;D Takseja tultiin kuitenkin päästämään sisään rekkahalliin, joten totesimme pelin menetetyksi tämän paikan osalta. Sisko ja äiti suuntasivat siinä vaiheessa kotiin, minä sain vielä siskolta mukaan settilistan ja kynän että hankin hänelle nimmarit ;)  Korot kopisten ja helmat hulmuten suuntasimme Bar Bäkkäriin jatkoilemaan. Oli muuten eka baari, joka ymmärsi pyytää rahaa jatkoille tulevilta ihmisiltä...

Viihdytettiin baarissa itseämme lähinnä tuijottamalla seinillä pyöriviä musiikkivideoita, musiikit olivat sen verran kovalla että keskenään juttelu oli vähän vaikeaa. Kovin kauaa ei tarvinnut lopulta bändiä odotella, herrat marssivat Pertun johdolla paikalle. Perttu väisteli taidokkaasti kaikki ihmiset matkalla VIP-alueelle istuvan kihlattunsa viereen. Eicca ja Mikko olivat vähemmän kiireisiä, mutta annoimme silti heidän kulkea pysäyttämättä ohitsemme, kun kerran lupasivat tulla takaisin ;D Hetken ihmettelimme mihin Paavo oli jäänyt, mutta juuri silloin miekkonen pölähti nurkan takaa näköpiiriimme. Yllättäen jääden suustaan kiinni vähän kaikkie kanssa... Mekin toki olimme miehen reitillä ja saimme halaukset ja varoituksen. Epäselväksi jäi mitä meidän piti varoa. Mystistä anyway... Noh, annettiin Lötjösenkin mennä vippipuolelle ja viihdytettiin toisiamme :D Jonkin ajan päästä Mikko siirtyi tavallisten kuolevaisten puolelle ja luonnollisesti fanilauma hyökkäsi heti kimppuun. Me odotimme kiltisti sivummassa ja melko pianhan Rumpalikka kulkeutui luoksemme kuulumisia vaihtamaan. Ihan kuin vuorokaudessa olisi hirveästi ehtinyt asiat muuttua. Bongattiin L:n kanssa (H keskittyi Mikkoon) vippuolella söpöilevät Eicca ja Kirsi, aww. Mikko jutteli Lahden epävirallisista jatkoista ja lupasimme liittyä seuraan. No, Mikon ajatuksena oli kai nukkuminen, että... :D Taaksemme pakkautui koko ajan enemmän ihmisiä odottamaan, joten toivotimme Mikolle hauskaa iltaa ja salamannopeasti herra karkasi takaisin vippipuolelle :DD

Perttu livisti melko pian alakertaan karkuun AMB:n ja kolmannen henkilön kanssa. Arvelimme herran saaneen tarpeekseen bileistä, mutta ilmeiseesti kyse olikin tupakkatauosta. Keskityimme kutsumaan Paavoa luoksemme telepaattisesti, ja pian herra kuuli kutsumme ja liittyi seuraan. Hiukan häpeillen pyysin Paavoltakin nimmarin siskon settilistaan (Eicca ja Mikko olivat jo rustanneet omansa) ja siitä tietenkin tuli puhe että äiti ja sisko olivat olleet edustamassa. Äitiin ei ollut Paavon karisma purrut tarpeeksi (eli ei ollut noussut seisomaan) ja tästä Paavo moitiskelikin että äitini on lällykkä ;) Paavo kertoi myös että hänen omat poikansa olivat katsomassa keikkaa, ja mehän olimme juurikin bonganneet ne kaksi skidiä Apocalyptica-pelipaidoissa... Moitimme myös sitä faktaa ettei Euroopan nettikaupasta saa ihastuttavia "Play me" -paitoja. Paavolla oli luonnollisesti ratkaisu valmiina: "Lähtekää New Yorkiin viettämään vähän sinkkuelämää!" Mutisin siihen vastaukseksi että se tulisi melko kalliiksi, tarkoittaen lähinnä shoppailun hintaa, mut en ehtinyt puhua pidemmälle kuin Paavo tuhahti päälle että no tekisitte töitä! Siinä vaiheessa meinasi napsahtaa päässä, kun kuitenkin sitä raataa niska limassa ja olin seuraavanakin päivänä menossa seitsemäksi duuniin. L onneksi totesi väliin että hänpä opiskelee rahakkaaseen ammattiin,  eli kulttuurituottajaksi, ja keskustelu siirtyi siihen ja sen kautta Mikkelin jatkoihin, jotka voitaisiin kätevästi pitää L:n kämpillä. Paavo kertoi että heillä on suunnitelmissa rapujuhlat ;D

Suunniteltiin kotiin lähtöä siinä välissä, kun tosiaan oli se työvuoro allekirjoittaneella... Käänsimme nokkamme ovea kohti ja havaitsimme Pertun, joka joutui ihmisten halailemaksi :D No, liityimme halausjonoon ja toivotimme herralle sitten hyvät illanjatkot. Ilmoitimme toki iloisesti että huomenna nähdään, ja vastaus oli luokkaa "niin mä vähän pelkäsinkin" H heläytti iloisesti että niinpä niin, et pääse meistä ikinä eroon. Perttu vaan hymyili nätisti ja totesi että ei haittaa, ja me ihan hämmennyttiin moisesta käytöksestä! :D Iloisen hämmennyksen vallitessa lompsimme portaat alas ja hyvästeltiin Ev kadunkulmassa. Sitten vaan hirveää kyytiä autolle ja autolla Espooseen, jossa ehdimme vielä napsia vähän viinirypäleitä ruuaksi ennen nukkumaanmenoa.