Hupsista heijaa, ja keikkatauko! Olen alkuvuoden aikana hoitanut keikkakuntoani baarikeikoilla (The Plastic Explosives, Helsingin kovin bändi!) ja pomppujumpalla Kengurumeiningin tahdissa. Eilen oli kuitenkin aika riehunnan, joten Tavastialle mars!

Helpottaakseni yöllistä kotiinpääsyä lähdin ennen seitsemää ajelemaan kohti keskustaa, ja vietin perille päästyäni vajaan puolituntia Kampin ympäristön parkkipaikkakarusellissa :P Vasta rutkasti puoli kahdeksan jälkeen löytyi autonmentävä kolo tien laidasta, ja äkkiä taskuparkkeeraamaan kieli keskellä suuta. Saatuani auton asiallisesti parkkiin soitin S:lle, joka tuli käymään autolla, jätettiin sinne kaikki turhat tavarat, kuten takit ja isommat laukut, tavoitteenamme välttää Tavastian narikka. Sit spurtattiin Tennispalatsin (piti pysähtyä ostamaan hattaraa matkalla) ja Kampin läpi Tavastian oville. S söi hattaran matkalla ja näytettiin hyvinkin edustavilta liittyessämme jonon jatkoksi. Niin edustavilta, ettei edes papereita kysytty, vaikka S:n nallepipo sai koko leidin näyttämään muutaman vuoden nuoremmalta ;) Yritettiin luovia narikan ohi, mutta ne perhanat huusivat meidät takaisin ja ilmoittivat että eteispalvelumaksu koskee myös meitä, vaikka emme hyödyntäisi narikkapalveluita. Noh, tulivat kai onnelliseksi ylimääräisestä viidestä eurosta, ja me luovimme keskemmälle baaria. Heti kun paitapöytä oli syynätty ;D Melko kauan saatiin odottaa ennen kuin salin puolelle pääsi, ja mä yritin bongailla tuttuja, mutta eipä näkynyt kuin pari "olen nähnyt varmaan irc-galleriassa" -tapausta. Kun saliin lopulta pääsi, luovimme itsemme about kolmanteen riviin ja minä turhauduin siihen että valitsee minkä kohdan vain, aina viereen etsiytyy joku känniurpo. Mur. Ennen keikan alkua ehdittiin vielä ottaa kauneuskuvia, mutta ei niistä sen enempää..... ;)

Sonata aloitti ainakin melkein ajoissa, ja alkuun räjähti uudenmusiikinputki Flag in the Ground - Last Amazing Grays - Juliet. Julietilla oli sama Shakespeare-spiikki kuin jo vuosi sitten, hups :D Mut sittenpä kun biisi alkui niin alkoi jo vähän kyynelkanavat aktivoitua, kun itse oon tämmönen typerä musiikkiineläytyjä ja Tony on ihan samanlainen. Herra vetäs biisin alun "how hard it is to understand my wish to die hand in hand...." -pätkän polvillaan, kurottaen kädellään tyhjyyteen (no, yleisöön mutta siis) ja itkien että don't you smile. Ehm, olenko nolo kun muhun tenhoaa tommoiset teatraalisuuden huipentumat? :D Sen jälkeen siirryttiin vähän vanhempaan tuotantoon (muistaakseni), nohevan "kuinka monella on Facebook? Kuinka moni on mun kaveri Facebookissa? Mulla ei oo muuten omaa profiilia, eli teitä on huijattu!" -spikin kautta päästiin Blank Fileen ja nolotti kun en vieläkään muista kaikkia sanoja :'D En kyl muista loppujen biisien järjestystä, mutta Victoria's Secret, In Black and White, As if the world wasn't ending, The Misery (!!!) ja Paid in Full kuultiin. Ennen Paid in Fullia Tony kyseli että kuka muistaa ensimmäisen autonsa? Kuka omistaa vielä ensimmäisen autonsa? Kenen ensimmäinen auto on vielä ajokunnossa? ja viimeiseen kysymykseen ei enää moni viitannut. Minä tietysti ylpeänä kurotin kättä oiiiikein korkealle. Sitten Tony kertoi ensimmäisestä omasta autostaan, vaaleansinisestä vm. 1983 Toyota Corollasta jossa oli korotettu perä ja kattoluukku ja.... Ja kuinka hän köyhänä joutui maksamaan sen osamaksulla ja sitten viimein jossain vaiheessa pystyi menemään äidin luo että äiti, nyt olen maksanut sen kokonaan. Haha :D Ja biisin jälkeen sama tarina jatkoi kun Tony kertoi kolarista johon oli ensimmäisen auton kanssa joutunut ja kuinka kaikki vaatteet oli olleet ihan täynnä lasinsirpaleita, myös alushousut. Ja horjuva silta Victoria's Secrettiin oli siinä ;D (Kertoi myös ostaneensa toiseksi autoksi samanlaisen Corollan, ja nyt niitä ruostuu kaksi hänen takapihallaan...) Viimeisenä biisinä tietenkin Don't Say A Word, ja oli ihan kummallista esittää se läpi ilman J:tä! Yritin kuitenkin parhaani ;)

Himmeet aploodit ja kiljunnat vielä kun herrat kumarteli, ja lavan pimetessä kiskoin S:n mukaani ja ulkoilmaa kohti! En tahtonut antaa bändin livistää niin kuin Tony teki Raskaassa Joulussa :P Ennen ulko-ovia piti kuitenkin pysähtyä, kun bongasin Tuomas Holopaisen ja Ville Akseli Juurikkalan eteiskäytävästä :D Pitihän sitä nyt vähän poseerata Tuomaksen kainalossa, kovasti kuvittelin olevani superfanimussu R. Ville Akselinkin kanssa vaihdoin pari sanaa, ja sitten kipitettiin ulos asti. Ei kuitenkaan ollut onni matkassa, eli bändi ei ulos ilmaantunut sinnikkäästä odottamisesta huolimatta, ja tunnin ja vartin kuluttua lopulta armahdin kylmästä tärisevän S:n ja kiidettiin autolle lämpimään. Heitin S:n kotiin ja päästyäni itsekin omaan sänkyyni lämmittelemään kaivoin vielä kameran esiin ja katsoin Miserystä kuvaamaani videota läpi onnesta soikeana kun se vaan on niin nätti. Turha kai sanoa että kyynelöin myös livenä tämän biisin soidessa? :D Olenpas nolo.